Valikko Sulje

minimalismi.net

yksinkertaisesti vähemmän

Kuka sinä olet?

Sinä et ole sukkalaatikkosi järjestys.
Sinä et ole käyntikorttisi protagonisti.
Sinä et ole multaa kynsiesi alla.
Etkä viinikellarisi lämpötila.

Sinä et ole pienen lapsen kitinästä kiristyvä hermo.
Sinä et ole värikoodattu kapselivaatekaappisi.
Sinä et ole ruokavaliosi kaloritasapaino, itse tekemäsi hummuksen kikhernepitoisuus.
Sinä et ole Teslasi nahkasisustus.
Et ole seuraajiesi varoittava esimerkki, tuntemattomien tykkääjiesi tiheys.

Sinä et ole veroprosenttisi tai kryptovaluuttalompakkosi saldo.
Sinä et ole etiopialaisen kahvisi paahtoaste, käsityöläisoluesi humala
tai vesipullosi design.
Sinä et ole täysi lukujärjestyksesi, kalenterisi päällekkäiset palaverit.
Sinä et ole mustavalkoinen skandinaavinen sisustus.
Sinä et ole vyötärösi ympärysmitta etkä pakaroittesi pyöreys.
Et kirjahyllysi lukemattomat teokset.

Sinä et ole päälle kaatuvat seinät, edessä ammottava tuntematon tyhjyys.
Sinä et ole ajatustesi summa etkä tunteittesi erotus.

Sinä et ole minä.

 

Olet tuulenhenkäys ohrapellossa,
pilven hattara kirkkaansinisellä kesätaivaalla,
meren aallon loiske rantakiviä vasten,
tulen liekin rätinä.

Sinä olet se pieni ääni, joka kuiskaa kaiken olevan hyvin. Vaikka ei olisikaan.

Eilen sinua ei vielä ollut, huomenna olet vielä muisto.

Aikaa ei ole, sinä olet nyt.
Sinä olet siinä.

Ole.

Kesäarvonta: Zero Waste

Sain viimein käsiini kirjastosta Otso Sillanaukeen Zero Waste kirjan! Äkkiselaamalla vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja hyvin kirjoitetulta, mutta teen vielä arviovideon kunhan saan kirjan luettua. Juhannuksen kunniaksi käynnistyy myös arvonta, josta sinäkin voit voittaa itsellesi oman kappaleen. Kirjan lahjoittavat NollahukkaAino & Otso ja se postitetaan voittajalle suoraan kustantajan toimesta. Arvonta tapahtuu 1.7. ja voit osallistua tykkäämällä ja kommentoimalla blogissa, Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä.

En edes tiennyt, mutta myös minimalismi.net on kirjassa mainittu! 🖤

fullsizeoutput_88a1

Olen vähän puolivahingossa lomaillut bloggaamisesta jo yli kuukauden. Töissä on ollut hyvää säpinää ja juoksutreenien määrä on noussut jo viiteen kertaan viikossa. Myös loistavat säät ovat vieneet ennemmin terassille ystävien seuraan kuin koneen ääreen kirjoittamaan. Hieman on myös tuntunut siltä, että olen jo sanonut kaiken olennaisen minimalismista, enkä ole halunnut pelkästään toistaa itseäni sanomalla samoja asioita uudelleen eri sanoin. Joka tapauksessa homma jatkuu ja hyviä juttuja on tulossa, joten kannattaa pysyä mukana. Nyt vietän leppoisaa kaupunkijuhannusta kirjojen, lenkkien (sekä juoksu että makkara), uusien perunoiden, lohileipien ja hyvän viinin merkeissä. Hyvää juhannusta ja kesää sinullekin!

PS. Heinäkuussa järjestetään Helsingissä epävirallinen minimalistimiitti, tervetuloa mukaan kaikki minimalistit ja aiheesta kiinnostuneet.

Vuosi minimalismistani

Vuosi sitten sähköpostiini kilahti mailia entisen minimalismi.fi -blogin kirjoittajalta Joona Luostariselta. Hän oli lähettänyt ilmeisesti kaikille vanhoille lukijoilleen ehdotuksen, jossa ilmoitti luopuvansa blogistaan ja toivoi, että joku ottaisi siitä kopin. Joona ei ollut enää vuoteen kirjoittanut aiheesta ja oli halukas luovuttamaan bloginsa kaikkine materiaaleineen parhaan tarjouksen tekevälle. Ajatus kolahti minuun heti. Muistin kuinka paljon minua oli ärsyttänyt viisi vuotta aiemmin, kun löysin Joonan blogin ja ensimmäinen ajatukseni oli ”voi miksi en tehnyt tätä itse”! Olin kuitenkin lukenut minimalismista ensimmäisen kerran jo vuosia aiemmin Leo Babautan ja Colin Wrightin blogeista ja onnistunut karsimaan henkilökohtaiset tavarani lähes sataan jo syksyllä 2010. Sittemmin myös Joshua Fields Millburnin ja Ryan Nicodemuksen perustaman The Minimalists -blogin myötä olin haaveillut minimalistiksi ryhtymisestä. Toteutus oli jäänyt kuitenkin puolitiehen ja palkkaluokan noustessa oli maksimalismi vienyt minut täysin mennessään.

Tällä kertaa en aikonut toistaa virhettäni. Nyt ajoitus sopi täydellisesti, olinhan juuri minimalisoinut käytännössä koko elämäni kuluneen kuukauden aikana. Näin edessäni elämäni tilaisuuden. Matkassa oli kuitenkin mutka. Minimalismi.fi oli myytävänä. Ja minä olin työtön, vailla aavistustakaan siitä, mistä ja milloin seuraavan kerran saisin minkäänlaisia tuloja. Puristin kuitenkin kasaan tarjouksen, johon uskoin maksimissaan pystyväni. Kuulemma parempiakin tarjouksia oli jo jätetty, mutta päätös oli vielä tekemättä. Tulin siihen tulokseen, että omani ei taida mennä läpi, joten olin jo luopumassa leikistä. Kunnes tajusin, että eihän minun missään nimessä kannata hypätä jonkun toisen saappaisiin, kun omissakin on kyllä tilaa. Päätin aloittaa tämän oman minimalismiblogin täysin puhtaalta pöydältä. Arvelin, että vuodessa saan kasaan suunnilleen samankokoisen lukijakunnan, mitä Joonankin blogin mukana olisi tullut. Ja toisaalta minulla oli aikaa ja mahdollisuus harrastaa, joten mikäli lukijoita ei kiinnostaisi, en tippuisi korkealta. Arvioini osui oikeaan.

Minimalismi.net -blogissa on ollut ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin noin 3 000 kävijää kuukaudessa ja näyttökertoja on yhteensä lähes 90 000. Se on noin viisi kertaa enemmän kuin mitä uskalsin kuvitella. Elokuussa aloittamani tubettaminen on edennyt hitaammin, mutta Youtube-kanavallakin on kuitenkin jo 300 tilaajaa ja videoilla näyttökertoja yli 24 000. Olen ihan tyytyväinen. Suomenkieliselle minimalismisisällölle on selvästi kysyntää, joten tarkoituksena on jatkaa samaan malliin.

Minimalistin vuoteen on mahtunut paljon. Aloitin yhtä aikaa blogin kanssa kehittämisasiantuntijakoulutuksen ja sen myötä uuden työn, josta tuli heti mieluisa ja vuoden vaihteessa myös kokoaikainen. Syksyn synketessä pelattiin porukalla marraskuun minimalismipeliä ja pääsin eroon viimeisistäkin ylimääräisistä tavaroista. Kohta voisi jälleen olla aika koluta kaapit sillä silmällä, josko jotakin turhaa on päässyt kevään mittaan kertymään. Älä osta mitään -vuosi on onnistunut erinomaisesti enkä ostanut edes toisia farkkuja, vaikka edellisessä bloggauksessa niin suunnittelin tekeväni. Toistaiseksi jatketaan yksien housujen taktiikalla. Ja nythän näyttää olevan niin kesäisää, että kohta pärjää shortseilla. Yhden poikkeuksen tein ostolakkoon ja hankin parvekkeelle kesäpediksi ison ilmapatjan. Se toimii myös lasten sänkynä viikonloppuisin, toistaiseksi tosin vielä sisätiloissa. Muutamat aurinkoiset päiväunet patjalla nukkuneena en kadu, että tein lakkooni poikkeuksen.

Tällä hetkellä etsin itselleni ennen kaikkea toimivia päivittäisiä kirjoitusrutiineja. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kirjoittaa liuskan verran joka päivä, mutta aluksi riittää muutama rivikin. Tammikuun helvetinviikolla kirjoittaminen sujui mainiosti, mutta jäi sitten sydäntalven synkkyydessä kuitenkin vähemmälle. Pyrin jatkossa siihen, että kirjoittaminen joka ilta kello kahdeksan olisi yhtä luonnollista ja pakollista kuin töihin meneminen joka aamu kello kahdeksan. Olen onnistunut tavoitteessa vaihtelevasti, mutta edellytyksiä tavanmuodostamiselle on. Välillä on täytynyt pitää vapaapäivä tai pari, kuten töistäkin, mutta toisinaan flow on vienyt mukanaan, ja tekstiä on syntynyt joskus jopa useampi sivu kerrallaan. Mitä rutiininomaisemmaksi jokailtainen kirjoittaminen tulee, sitä matalammaksi aloituskynnyskin jää. Eihän sitä joka aamu töihin lähtiessäkään tarvitse erikseen miettiä, olisiko tänään riittävästi inspiraatiota liikahtaa. Tai jos tarvii, on aika vaihtaa töitä.

Blogin yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestän huomenna klo 15.00 kesämökinrannasta elämäni ensimmäisen Youtube LIVEn. Voit seurata sitä tästä tai osallistua kommentoimalla ja esitämällä kysymyksiä täällä.

Kuka teki minimalistin housut?

Tällä viikolla on vietetty maailmanlaajuista vaatevallankumousta ja kyselty sosiaalisessa mediassa vaatteidemme tekijöiden perään. Kampanjan tarkoituksena on edistää eettistä vaatetuotantoa sekä herättää keskustelua vaateteollisuuden vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Huhtikuun viimeisen viikon vallankumouksessa muistellaan myös viiden vuoden takaista bangladeshilaisen Rana Plaza -rakennuksen romahdusta, jossa kuoli yli tuhat ja loukkaantui yli kaksituhatta ompelutehtaan työntekijää. Kampanjaan voi osallistua esim. jakamalla kuvan vaatteistaan #whomademyclothes-hashtagillä tai vaikkapa kertomalla lempivaatteensa tarinan. Itse päätin osallistua viikkoon farkkujeni osalta.

Hyvin alkanut Älä osta mitään -vuoteni meinasi päättyä alkuunsa, kun uudet farkut kuluivat perinteisesti haaroista puhki ennätysajassa. Olen kärsinyt samasta ongelmasta jo vuosia ja ollut valmis myöntämään, että vika on todennäköisesti minussa. Joko kävelytyylissä, istumisasennossa, yksien farkkujen taktiikassa, liian paksuissa reisissä tai tavassa kohdella housujani kaupan antamien ohjeiden mukaan. Loppuvuodesta ajattelin kuitenkin varustautua koitokseen hyvin ja marssin paikalliseen Carlingsiin mielessäni yksi missio: tarvitsen farkut, jotka kestävät vuoden. Mielestäni vaatimukseni ei ollut kohtuuton. Teoriani oli, että nykyajan farkuissa mukana oleva elastaani, niin mukavaksi kuin se ne tekeekin, ei kestä kulutusta ja käyttöä samalla tavalla kuin pelkästä puuvillasta valmistettu raakadenim. Kaupan myyjä tuki näkemystäni ja myi minulle japanilaisesta raaka-selvedgestä tehdyt Neuwit.

Neuw Denim on ruotsalaisen Pär Lundqvistin perustama uuden sukupolven merkki, joka pyrkii tuomaan rock’n’rollin ja vastakulttuurin takaisin farkkuihin. Perinteitä kunnioittaen, mutta tuoreella otteella. Neuw ammentaa inspiraatiota Pärin henkilökohtaisesta tuhansien farkkujen kokoelmasta, joka sisältää yli sata vuotta denimin historiaa. Yhdessä australialaisten Stephen Littlen ja Rob Bellin kanssa perustettu brändi sai alkunsa trion tavatessa konferenssissa Hong Kongin yössä heidän työskennellessään Leellä. Neuw sai myöhemmin nimensä Lundqvistin asuessa Brysselissä Nieuwlandstraatilla. Brändi vetosi minuun välittömästi tarinallaan ja tinkimättömyydellään.

Arvata saattaa, että olinkin melko pettynyt, kun uudet housut eivät kestäneet sitäkään vähää kuin aiemmat! Tähän asti elastaanilla terästetyt farkut olivat selvinneet 6-8 kuukauden käytöstä, mutta nämä alkoivat uhkaavasti osoittaa puhkikulumisen merkkejä jo kahden kuukauden käytön jälkeen. Viimeiset kaksi viikkoa olen pelännyt, että yksikin väärä liike saa lopullisesti levikset repeemään. Halusin kuitenkin sinnitellä edes täydet neljä kuukautta mittariin. Vaatevallankumous tuli juuri sopivasti kohdalle ja päätin käyttää tilasuuden hieman epäortodoksisesti hyväksi. Niinpä laitoin maanantaina räjähtäneistä housuistani kuvan instagramiin ja tägäsin kuvaan kampanjan hengessä sekä valmistajan, suunnittelijan että myyjäliikkeen tilit. Myönnän, ettei minua ensisijaisesti ajanut eettisyys vaan vitutus.

Odotukseni kuvan vaikuttavuuden suhteen eivät olleet korkealla. Olin varautunut siihen, että Älä osta mitään -vuodesta huolimatta joudun joka tapauksessa ostamaan itselleni uudet farkut rikkinäisten tilalle. Olin kuullut useamman ystävän suosittelevan Carlingsin omia joutsenmerkin saaneita Karveja, jotka tehdään käsin Turkissa eettisesti kestävissä olosuhteissa luomupuuvillasta. Koska Karvet ovat myös puolet edullisemmat, olin päättänyt luopua yksien farkkujen taktiikasta ja hankkia sittenkin kahdet, jotta voisin käyttää niitä vuorotellen ja saada ne kestämään mahdollisesti edes hieman pidempään.

Vaatevallankumous osoitti kuitenkin voimansa ja parin päivän päästä itse pääsuunnittelija kommentoi kuvaani jakavansa pettymyksen housujen huonosta laadusta ja lupasi korjauksen tai uudet tilalle. Samalla, kun kasuaalisti viestittelimme Lundqvistin kanssa yksityiskohdista, tuli myyjäliikkeestäkin viestiä, että Neuwin kanssa on itseasiassa jo sovittu, että saan uudet housut tilalle, joten tervetuloa käymään! Myyjän mukaan olisivat kyllä kuulemma muutenkin korvanneet housuni, koska ne olivat selvästi pelkän kulumisen lisäksi myös pettäneet sauman kohdasta.

Koska raakadenim ei osoittautunut käytössäni sen kestävämmäksi, päädyin valitsemaan tilalle elastaaniversion samoista farkuista. Myymälässä olivat sitä mieltä, että kyseessä on täytynyt olla maanantaikappale, koska kyseisen materiaalin pitäisi Neuwin mukaan kestää huomattavasti pidempään. Ehkä joskus vielä annan selvedgellekin uuden mahdollisuuden. Päätin myös pitäytyä ajatuksessani kaksien housujen käyttöön siirtymisestä, joten haen vielä huomenna Karvet varahousuiksi. Ne ovatkin sitten ainakin toistaiseksi ainut Älä osta mitään -vuoden rikkeeni. Suurkiitos kaikesta huolimatta sekä valmistajalle että myyjälle maailmanluokan asiakaskokemuksesta!

Kuinka kiinnostunut sinä olet vaatteidesi alkuperästä tai eettisyydestä? Millainen on sinun lempivaatteesi tarina?

Hehkutuksesta huolimatta tämä ei ole markkinointiyhteistyö. Olen ostanut farkkuni ihan itse.

iZensä hyväksyminen

Pimeän väistyessä ja lämmön lisääntyessä olen jälleen huomannut, miten valollakäyvä sitä voi ihminen ollakaan. Ei enää merkkiäkään talvikuukausien väsymyksestä tai aikaansaamattomuudesta. Kuluneella viikollakin heräsin parina aamuna jo viideltä aamulenkille! Kun aurinko alkoi viimein tekemään keväästä totta, tuli terassikausikin avattua loppuviikosta heti useamman illan istumisella. Tapasin muutamia ystäviäni ja kuulumisten vaihdon ohessa keskustelimme kaikkien kanssa myös lempiaiheestani, minusta. Toki monesta muustakin. Saatoimme jokusen tuopin ja viinilasinkin siinä samalla kumota.

Vastailin pitkin viikkoa myös Kodin kuvalehden verkkotoimittajan kysymyksiin minimalismistani. Terassikeskusteluiden ja haastatteluvastauksien muotoilun tiimellyksessä tein uusia havaintoja itsestäni ja tulin siihen tulokseen, että olen saavuttanut jonkin uudenlaisen zenin suhteessa omaan elämääni. Olen kyllä pitkään jo ollut onnellinen tilasta, jossa koen olevani ja suunnasta, johon olen matkalla, mutta joku uusi tyytyväisyyden taso on nyt ollut aistittavissa. Voi hyvin olla, että se johtuu vain auringonpaisteesta ja ystävistä, mutta koen itse, että kohta vuosi minimalistina on alkanut vaikuttamaan ulkonaisen yksinkertaistamisen lisäksi pikkuhiljaa oikeasti myös sisältä päin.

Vaikka en ole koskaan ollut mitenkään kovin kunnianhimoinen tai tavoiteorientoitunut, on minulla poikkeuksetta aina ollut tekeillä jokin itseni kehittämisen projekti. Ja vaikka pidän itseäni hyvin mukavuudenhaluisena ja luontaiseen laiskuuteen taipuvaisena enkä mielestäni ole saanut elämässäni aikaan mitään mainittavaa, minulla on silti aina ollut halu kasvaa ihmisenä “paremmaksi”. Kun keskustelin samasta uskonnollisesta taustasta tulevan ystäväni kanssa tuon kulttuurin kelpaamattomuuden, parannuksenteon ja kilvoittelun vaatimuksesta, tulin ensimmäistä kertaa ajatelleeksi, että siitäköhän taustasta myös omat jatkuvan parantamisen projektini nousevat. Olen mielestäni entisenä ammattiuskovaisena ollut aina uskontoskenessä kuin kala vedessä, enkä ole itse kokenut sitä koskaan erityisen raskaana, kuten monet muut. Minulle ei ole kuitenkaan aiemmin tullut mieleen, miten paljon se on mahdollisesti vaikuttanut ajatteluuni ihmisenä kasvusta. Tai sitten olen vain ihmisenä sellainen, jolla on aina jokin päänsisäinen muutosjohtamisen prosessi käynnissä.

Olen kuitenkin hiljattain huomannut, että suhtaudun nykyään projekteihini entistäkin hyväntahtoisemmin. Jopa hieman huvittuneena. Enkä koe niissä samanlaista epäonnistumisen tai pettymyksen mahdollisuutta kuin aiemmin. Tämä saattaa johtua toki myös ikääntymisestä ja siitä, että alkaa pikkuhiljaa olla sinut itsensä kanssa, mutta uskon, että minimalismilla on ollut myös vaikutusta. Kun olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla jo on, olen oppinut myös hyväksymään itseni paremmin sellaisena kuin jo olen. Minusta tuntuu, että olen saavuttanut jonkinlaisen oman elämäni flow-tilan.

Olen miettinyt ovatko ylenmääräinen shoppailu, hamstraaminen, kerskakulutus tai keräily vain keinoja kokea itsensä kokonaisemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi? Tai päin vastoin, ovatko minimalismi, zero waste, veganismi tai konmarittaminen tapoja tuntea itsensä ehjäksi ja hyväksytyksi? Kuinka tyytyväinen sinä olet itseesi ja elämääsi? Millaista elämäsi olisi, jos hyväksyisit itsesi juuri sellaisena kuin nyt olet?

Vanhemmat artikkelit