Maksimalistin tunnustuksia

Suora isku vasten kasvoja. Siltä se tuntui, kun näin ensimmäisen kerran elokuvan Fight Club. Minulle jäi päällimmäisenä mieleen kertojan koti, jossa kaikki oli yhteensopivaa kuin suoraan Ikean kuvastosta. Vain hintalaput puuttuivat. Ensimmäinen ajatukseni oli, että juuri noin olen aina halunnut elää! Ja mietin millainen ruokailuryhmä parhaiten minua kuvastaisi ihmisenä. Muistan, että tykkäsin elokuvasta jo silloin. Tietenkin. Mutta minua harmitti sen tasapainoisen sisustuksen tuhoutuminen tulipalossa.

Olin elänyt lapsuuteni kahdeksankymmentäluvun juppiunelman varjossa. Rahaa oli tarjolla ja sehän piti kerätä pois. Perheemme koki nopean nousukauden sarjayrittäjyyden, omakotitalon, käteisellä ostettujen uusien autojen, ulkomaanmatkojen, laskettelureissujen, videoiden, stereoiden ja ensimmäisten matkapuhelinten symboloimana. Ja yhtä nopean alamäen. Sain nähdä läheltä yhdeksänkymmentäluvun lamavuodet pohjia myöten. Muistan, kuinka konkurssin ja velkasaneerauksen myötä meillä syötiin säilykelihakeittoa niin usein, että minua edelleen kuvottaa ajatuskin punaisista sikanauta-kimpaleista. Huonoja investointeja, huonoja valintoja. Asuntojen korot nousivat räjähdysmäisesti ja tilavasta omakotitalosta piti muuttaa takaisin vuokralle. Jäljelle jäi vain velkaa.

Hyvin vähän tästä teininä ymmärsin. Koskaan ei tarvinnut kuitenkaan nähdä nälkää enkä muista, että olisin ikinä kokenut varsinaista puutetta mistään. Isälläni oli taipumus tehdä rahaa, äidilläni käyttää sitä. Isällä oli tapana tinkiä aina ja kaikesta, kauppamies kun oli. Hän ei koskaan ymmärtänyt, miksi joku maksaisi merkkifarkuista yli satasen, kun niiden tekeminen vinkuintiassa maksoi muutaman hassun markan. Minua nolotti olla hänen kanssaan kaupassa. Äitini taas ei antanut rahalle mitään arvoa. Tai ainakaan osannut rajoittaa kulutustottumuksiaan. Tai siltä se ainakin minun näkökulmasta vaikutti. Kaikkea oli saatava, mieluiten heti. Taisin periä molempien huonot puolet. Olen aina ollut toivoton rahan käyttäjä.

Aloitin työurani, jos siitä sellaista sanaa edes voi käyttää, pienipalkkaisena pastorina. Rakastin työtäni, vihasin pennin venytystä. Se oli myös huono yhdistelmä kasvavan lapsiperheen pääasialliselle elättäjälle. Jotenkin kuitenkin pärjättiin. Välillä ei ollut varaa pitää autoa. Koska olin tehnyt katastrofaalisia autokauppoja. Välillä oli mahdollisuus jopa siihen omakotitalounelmaan. Pikkulapsiperheen arjen ja ruuhkavuosien keskellä törmäsin ajatukseen minimalismista. Että omistaisi vain sen mikä on täysin välttämätöntä. Ideologia soitti kelloja, koska elämässämme ei ollut mahdollisuutta muuhun. Laskin omat henkilökohtaiset tavarani. Niitä oli trendikkäästi satakunta. Ajattelin olevani minimalisti. Mutta todellisuudessa olin vain absolutistivaihetta elävä maksimalisti.

Kymmenen vuoden kitsastelun jälkeen löin hanskat tiskiin. Oli pakko ryhtyä oikeisiin töihin. Tai myyntihommiin. Vaikka olinkin aina ajatellut, että ei minusta ainakaan ikinä isäni kaltaista myyntimiestä tulisi. Sen kuitenkin osasin, kun olin vuosien ajan myynyt uskontoa. Muistan, kun vakuutusyhtiön myyntijohtaja kysyi minulta työhaastattelussa mitä ajattelen siitä, että myytävä tuote on melko abstrakti. Sanoin, että Jeesus oli vielä abstraktimpi, ja hyvin oli sekin käynyt kaupaksi. ”Paikka on teidän”, hän ojensi kätensä.

Yhtäkkiä tuloni kaksinkertaistuivat. Tuntui hetken siltä, että rahaa tuli oikeasti ovista ja ikkunoista. Ostin kaiken, mistä olin vuosia haaveillut. Uuden auton. Kalleimman television, mitä paikallisesta liikkeestä löytyi. Toisen uuden auton. Valkoiset nahkasohvat.

Tavoilleni uskollisesti päädyin pian jälleen toivottomiin autokauppoihin ja vaihdoin kaksi hyvää uudehkoa japanilaistamme yhteen vanhaan BMW:hen. Sen moottori hirtti kiinni ensimmäisillä kunnon pakkasilla. Oli kuulemma Etelä-Euroopan mallia. Mutta olin haaveillut sellaisesta pikkupojasta lähtien. Melkein kolmekymmentä vuotta. Ajattelin viimein olevani sen arvoinen. Vaimo oli eri mieltä. Laitettiin lusikat jakoon. Tai no minä otin Bemarin ja sen telkkarin, loput jätin hänelle ja lapsille.

Pidin pari välivuotta elämästä. Opiskelin, lomailin, seurustelin ja otin rennosti. Asuin maalla ystäväni kalustetussa omakotitalossa talonvahtina. Enkä omistanut juuri mitään. Pidin jälleen itseäni minimalistina. En edelleenkään ollut. Kahden vuoden chillailun jälkeen oli palattava jälleen töihin. Enkä osannut taaskaan hakeutua muualle kuin takaisin myymään. Ajoin bemarini paaluun ja päätin luopua autoilusta. Muutin myös vuokralle keskustaan turhan kalliiseen unelmakämppään. Rahaa alkoi jälleen virrata ja tuttuun tapaan annoin sen virrata pankkitilini läpi. Koska minulla ei ollut asunnossa muuta kuin patja, päätin ryhtyä sisustamaan. Jälleen vanhat tavat puskivat läpi ja halusin kaiken mulle heti. Mieluiten jo eilen. Rahaa paloi ja visa vinkui. Mikään ei riittänyt. Viihdyin elämässäni, mutta en tullut ostamalla sen onnellisemmaksi, mitä jo olin. Silti tein juuri niin kuin nuoruuteni Fight Clubin sankari. Ostin asioita joihin minulla ei ollut varaa. Rahalla jota en ollut vielä tienannut. Tehdäkseni vaikutuksen ihmisiin. Joista en edes pitänyt. Kunnes minusta tuli oman elämäni Tyler Durden ja päätin räjäyttää elämäntapani atomeiksi.

12 vastausta artikkeliin “Maksimalistin tunnustuksia

  1. Loistavan analyyttinen ja rehellinen teksti .
    Kirjoittaja vaikuttaa olevan sinut menneisyytensä kanssa ja tiedostaa nykyisyyteen vaikuttavat / vaikuttaneet lapsuudenkodista tulleet ajatusmallit .
    Hyvä muistutus siitä , että oma suhtautumisemme rahaan ja materiaan tulee suurella todennäköisyydellä toistumaan myös jälkeläistemmr elämässä , halusimme sitä tai emme .

  2. Jotenkin yllättävä urakäänne pastorista myyntimieheksi, ja tässä kohtaa täytyy heti sanoa että ihailen sun rohkeutta heittäytyä noin vahvasti ja kääntää asetelma ylösalaisin.
    Mun minimalistinen matka lähti ehkä siitä että tulen kodista jossa piheyden nimissä kaikkea hamsteroitiin kaappien perälle ”siltä varalta että joskus vielä tarvitsee”. Tykkäsin vanhempieni opettamasta asenteesta ettei kaikkea tarvitse ostaa, mutta itseäni häiritsi se turhan romun jemmaaminen vuosikymmeniksi tomuttumaan unohtuneena kaapinnurkkiin. Kun muutin omilleni halusin viimein ostaa kaiken mitä en ollut ”saanut” nuorempana ja sitä romuahan kertyi, ja käytin rahaa ihan typeriinkin juttuihin joita en koskaan käyttänyt tai jotka eivät vain sopineet elämäntyyliini. Tajusin että omalla tavallani olin ajautunut vanhempieni tielle miettimään uusien säilytyskalusteiden hommaamista tavaralle jota en edes käytä, ja koin jonkun näköisen ahaa-elämyksen ja aloin käymään tavaraa tosissani läpi. Sitten elelinkin noin vuoden kutsumassasi ”absolutisti vaiheessa” kun suunnilleen pohdiskelin että eikös yhdellä haarukalla pärjäisikin ihan hyvin yksin asuvana.
    Tilanne myöhemmin tasapainottui kun aloin pohtimaan mikä on itselleni elämässä tärkeää. En halua omistaa paljoa tavaraa, ja haluan mieluiten käyttää rahani sijoittamiseen ja mahdollistamaan tulevaisuuden turvaavia hankintoja, kuten autoa tai omaa kämppää, mutta samalla nauttia elämästä. Olen hedonisti ja on asioita jotka tykkään ostaa hiukan kalliimpina versioina, koska saan siitä mielihyvää, oli se joko sitten käyttömukavuus tai jonkunnäköinen statementti statuksesta. Vaikka ne satasen farkut. Opin, että jos vertaa sitä, että ostaa ne yhdet farkut vuodessa siihen, että ostaisi neljät neljänkympin farkut, on jo voiton puolella, niin tavaramäärässä, käyttömukavuudessa kuin taloudellisestikin.

    Luulen että minimalismi useimmille meille kumpuaa juuri siitä, että sitä havaitsee että tavarapaljous ei tuokkaan onnea, ja sitä käy läpi melkoisen vuoristoradan omassa suhtautumisessa omistamiseen. Ehkä kiinnostavin osa on, ettei sitä koskaan ole oikein valmis, vaan matka jolla yrittää fokusoida rahan ja ajankäyttöä itselleen tärkeisiin asioihin jatkuu loputtomiin, ja siinäkin tulee aika varmasti itse kullekin takapakkeja aina silloin tällöin.

    1. Näinhän se varmasti juurikin on. Mäkin yleensä pyrin valitsemaan hinta-laatusuhteeltaan parasta mihin on varaa ja tunnistan taipumuksen hedonismiin myös itsessäni. Käynnissä oleva älä osta mitään -vuosi on kyllä ainakin toistaiseksi mennyt jopa hämmentävän helposti. Eikä ole ainakaan vielä edes kertynyt mitään ostoslistaan ensi vuodellekaan. 😅

  3. Olet todella taitava kirjoittaja. Käyn toisinaan kuikuilemassa blogiasi. Menee varmaan ohi aiheen, mutta itseäni jäi kiinnostamaan, miten suhtaudut jumaluuksiin nykyään?

    1. Kiitos kovasti, tervetuloa kuikuilemaan! Taustastani johtuen minun on edelleen aavistuksen helpompi pitää hieman todennäköisempänä, että universumin taustalla vaikuttaisi jonkinlainen äly tai voima, kuin että kaikki olisi vain täysin puhdasta sattumaa. Mutta uskontojen jumaluuksiin en usko.

  4. Kiitos tästä. Todella hyvä kirjoitus. Kun tiedostaa, mistä käyttäytymismallit tulevat, niille on ehkä mahdollista tehdä jotakin. Oma prosessi meneillään.

  5. Mukavaa kuulla etten ole ainoa jolle vanhemmat eivät opettaneet rahankäyttöä. Tai ehkä yrittävät, mutta onnistuivat siinä huonosti. Olen itsekin ostolakossa ja kärsin kovasti vieroitusoireista. Tänään taas huomasin olevani nettikaupassa klikkaamassa tuotteita koriin ja suunnittelemassa vihersisustusta. Onneksi mitään ei lähtenyt tilaukseen.

    1. No niin sitä taitaa vähän olla liikkeellä.💸 Mä olen onneksi pärjännyt ostolakon kanssa melko hyvin. Tai ainakin olen onnistunut olemaan hankkimatta mitään materiaa eikä ostoskoreissakaan ole mitään kummittelemassa.

  6. Tämä blogi löytyi lehtiartikkelin myötä. Olet todella taitava kirjoittaja, kiva että löysin tieni tänne. Pystyn samaistumaan tekstiisi monella tavalla.

    Vasta nyt äitiysloman aikana olen saanut oman rahankulutuksen täysin aisoihin, onneksi ei ole yhtään velkaa ja hyvin pärjätään. Olen herännyt ihan uudella tavalla ja kaikki elämässä näyttäytyy eri valossa. Olen joutunut tutkimaan itseäni ja kohtaamaan pelkoni. Tämän ansiosta olen oppinut hyväksymään itseni ja rakastamaan itseäni. Nyt on menossa kodin järjestäminen ja nautin täysillä elämästä. Olen onnellinen ja löytänyt rauhan, vaikka tiedän että matka ei tähän vielä päädy – se on vasta alkanut. :)

Mitä mieltä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s