Valikko Sulje

minimalismi.net

yksinkertaisesti vähemmän

Minimalismia ihmissuhteisiin

Tämä on teksti on julkaistu aiemmin nimellä ”onko meillä joku ihmissuhde?” edellisessä blogissani 1.8.2016

Olen jo muutaman vuoden ollut sitä mieltä, että en ainakaan tässä elämänvaiheessa etsi tai oikeastaan edes kaipaa itselleni perinteistä parisuhdetta. Olen niin naiivi, että uskon sellaisten suhteiden mahdollisuuteen, joissa ei olla pariutumisen tarpeesta tai pelkästä tottumuksesta, vaan puhtaasti vapaasta tahdosta, koska suhde tuottaa syvää iloa molemmille osapuolille. Tällainen ihmissuhde on mielestäni jotain paljon enemmän, kuin ”pelkkä” parisuhde.

Usein kuulee sanottavan, että rakkaus ei ole tunnetta vaan ennen kaikkea tahtoa asettaa toisen etu omansa edelle, ja olen oikeastaan samaa mieltä. Jotenkin puhtaimmillaan tämä näyttäytyy ainakin omassa elämässä suhteessa lapsiini. Rakastan heitä ja pyrin tekemään kaikkeni heidän eteensä, vaikka se olisikin omasta mukavuudesta pois. En väitä olevani siinä kovin taidokas, mutta kutsuvat minua silti #superisi:ksi.

Ihmissuhderintamalla sen sijaan kaipaan nimenomaan sellaisia suhteita, joissa ei tarvitse rakastaa. Suhteita, jotka eivät perustu tarveharkintaan, vaan ovat jotakin sellaista, mikä on elossa ainoastaan siksi, että kaksi ihmistä ja universumi ovat jotenkin kauniilla tavalla linjassa. Tällainen suhde toimii vähän samalla tavoin, kuin pitkäkestoiset ystävyyssuhteet. Vaikka välillä ei nähtäisi tai edes oltaisi missään tekemisissä, kaikki jatkuu siitä, mihin viimeksi on jääty, kun seuraavan kerran kohdataan. En tarkoita kuitenkaan, että tällainen suhde olisi jotenkin pelkällä friendzonella, vaan se voi sisältää kaikki rakkaussuhteen elementit. Tai ainakin lupauksen niistä. Ajoitus ei välttämättä osu aina kohdalleen, jolloin suhde, joka voisi olla hyvinkin syvä, jää platoniseksi tai pinnalliseksi, ainakin toistaiseksi.

Tällaisessa ihmissuhteessa voi kuitenkin vapaasti ilmaista toiselle, kuinka ihana hän on tai kuinka paljon hänestä välittää, ilman että tarvitsee miettiä yhteistä jääkaappia, asuntolainaa tai arjen jakamista. Mielestäni tällainen aikuisten ihmissuhde ei perustu siihen, että toisesta tarvitaan ylipäätään mitään, vaan siihen, että toisen kanssa on kaunista ja rakentavaa jakaa juuri käsillä olevat hetket tässä ja nyt. Ihmissuhdetta ei myöskään tarvitse olla koko ajan määrittelemässä tai pohtimassa mihin se johtaa ja millä aikataululla. Voi olla, että tällainen suhde ottaa jossain vaiheessa myös perinteisen parisuhteen muodon, sitä en kiellä. Mutta mielestäni on täysin mahdollista, että näin ei ikinä käy, ja silti kyseinen ihmissuhde voi olla erittäin pitkäikäinen, jopa läpi elämän kestävä.

Edellä olevasta johtuen, en myöskään usko ihmissuhteen päättymiseen. Tai siis minusta on suunnaton sääli ja onnettomuus, jos joskus parisuhteen muodossa ollut ihmissuhde halutaan lopettaa kokonaan, kun erotaan. Jotenkin on musta todella kamalaa ajatella, että yhteiset hetket tai jopa vuodet halutaan vain unohtaa ja pyyhkiä pois ikäänkuin olemattomiksi. Voiko pahemmin enää heittää hukkaan omaa ja toisen aikaa ja elämää? Itse ainakin haluaisin olla väleissä kaikkien kanssa, joita kohtaan olen elämäni aikana mitään tuntenut. Kaikkien kohdalla tämä ei tietysti vain yksinkertaisesti ole mahdollista ja silloin on pystyttävä päästämään irti ja mentävä eteenpäin.

Edelleen minusta tuntuu, että minulla on joitakin tällaisia puhdasta iloa tuottavia ihmissuhteita olemassa enkä kyllä muunlaisia enää kaipaakaan. Oletko sinä konmarittanut ihmisiä elämästäsi?

Miten voitat pelkosi nyt?

Mitä sinä pelkäät? Mikä on se asia tai päätös, jonka tiedät, että sinun tulisi tehdä tänään tai mieluiten jo eilen, mutta minkä tekemistä edelleen välttelet ja siirrät tuonnemmaksi? Mitä asioita pakenet yltiöpäiseen kuluttamiseen? Tai ympärivuorokautiseen työntekoon, ylensyömiseen, väkivaltaan, rahan perässä juoksemiseen tai itsesi rääkkäämiseen? Mitä päätöksiä jätät tietoisesti tai tiedostamattasi tekemättä, kun huuhtelet aivosi ajatuksineen kaatokänniin tai Netflix-maratonilla koomaan? Minkä pelon olet jättänyt kohtaamatta, kun purat ahdistustasi raivoamalla liikenteessä, räyhäämällä lapsille tai trollaamalla sosiaalisessa mediassa?

Me ihmiset useimmiten tiedämme melko tarkkaan mitä meidän tulisi tehdä toisin, jotta elämänlaatumme oikeasti paranisi ja saisimme aikaan niitä asioita, joita todellisuudessa haluamme tehdä. Ongelma ei ole siinä, ettei meillä ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä. Vaan siinä, että emme vain tee niin. Suurimmalla osalla meistä on myös kokemusta siitä, että kun saamme viimein puristettua kaiken tahdonvoimamme tai väsymme keksimään sijaistoimintoja, ja päätämme lopulta tehdä sen, mitä täytyy tehdä, se ei olekaan niin vaikeaa! Siihen ei menekään loputtomasti aikaa eikä se vaadikaan sen enempää energiaa kuin meillä on käytettävissä. Ja vaikka sen tekeminen olisi kuinka haastavaa ja raskasta, lopputulos on aina sen arvoinen.

Jos odotamme etukäteen täydellistä varmuutta tai valmistaudumme loputtomasti pienentääksemme riskejä, emme saa koskaan aikaiseksi mitään. ”Se, että jokin päätös tai valinta pelottaa, kertoo siitä, että olemme tekemässä juuri oikeita asioita”, sanoi Zen Habits -bloggaaja Leo Babauta tuoreessa haastattelussaan. Koska ihmisellä on taipumus pyrkiä nopeaan tarpeentyydytykseen ja mahdollisimman helppoon onnellisuuteen, me useimmiten pakenemme tuota pelkoa tai epämukavuutta Facebookiin, Netflixiin, shoppailuun, bileisiin tai kiireellisiin mukatärkeisiin tehtäviin. Tai annamme pelolle vallan ja alamme kertoa itsellemme kauhutarinaa, kuinka epämukavan päätöksen tekeminen saa varmasti koko elämämme luisumaan hallitsemattomaan alamäkeen. Murehdimme etukäteen kaikkia mahdollisia seurauksia, joita haastava päätöksenteko täydellisesti epäonnistuessaan voisi tuoda tullessaan.

Todellisuudessa meidän tulee vain kohdata pelko silmästä silmään. Istua alas ja hengittää syvään. Tarkkailla pelon aiheuttamia tuntemuksia. Puristaako rinnasta, hikoileeko kädet, nouseeko iho kananlihalle, täriseekö polvet? Anna näiden asioiden vain tapahtua äläkä vedä niistä mitään johtopäätöksiä, koska tällöin vain ruokkisit pelkoa entistä enemmän. Mitä sitten, vaikka kätesti hikoilevat? Ei siihen kuole. Se että sydämesi hakkaa kahta kovempaa, kertoo vain siitä, että olet astumassa uteliaisuusalueelle ja unelmiesi toteutumiseen johtava polku alkaa seuraavalla askeleella. Tämä pelko on ystäväsi. Voit oppia odottamaan sitä innolla panikoinnin sijaan. Aloita pienin askelin ja tee vähän pienempiä päätöksiä ensin. Tule tutuksi pelkosi kanssa ja opi sietämään vaikeiden valintojen aiheuttamaa jännitystä. Ja vaikka jokin päätös osoittautuisi vääräksi, sittenpä ainakin tiedät ja voit oppia kokemuksesta. Ei siitä maailmanloppua tule. Ensi kerralla osaat tehdä entistäkin parempia valintoja.

Ja sitten vain teet sen mitä pitää.

Soitat vaikean puhelun. Maksat maratonin osallistumismaksun. Viet viimeisen tupakka-askin roskikseen. Jätät karkkipussin kaupan hyllylle. Pyydät kiinnostavaa ihmistä kahville. Leikkaat luottokorttisi palasiksi. Haet unelmiesi työpaikkaa. Kerrot kumppanillesi, että haluat erota. Vaihdat eteisen palaneen lampun. Alat meditoimaan joka aamu kaksi minuuttia. Teet ostotarjouksen asunnosta. Pyydät tai annat anteeksi. Luovut Muumimuki-kokoelmastasi. Istut kirjoittamaan runoja. Järjestät sukkalaatikkosi ja heität rikkinäiset ja parittomat sukat roskiin. Laitat auton myyntiin. Vedät lenkkarit jalkaan ja astut ovesta ulos. Tiskaat paistinpannun heti ruoanlaiton jälkeen. Poistat Facebookin puhelimesta. Irtisanot vuokrasopimuksen. Tilaat pizzan sijaan salaatin. Kerrot puolisollesi, että haluat lapsen. Varaat ensimmäiset lennot maailmanympärimatkalle. Kosit elämäsi ihmistä. Pyydät ansaitsemasi palkankorotuksen. Kaadat viinat viemäriin. Myyt television. Alat säästää säännöllisesti. Palautat myöhässä olevat lainat kirjastoon. Hankit koiran. Irtisanoudut töistä. Lopetat lihansyönnin. Teet tarkan budjetin. Eroat kirkosta. Aloitat lihansyönnin. Kelaat videokasetin alkuun.

Just. Tee se nyt.

 

Minimalismia työhön

Nykyajan jatkuvan tavoitettavuuden vaatimus on tehnyt myös työelämästä entistäkin hektisempää ja täyttänyt päivämme keskeytyksillä, jotka vaativat huomiotamme. Sähköpostin, WhatsAppin, Slackin ja muiden erilaisten viestimien sekä sosiaalisen median ilmoitusten tulvan myötä herpaantumatonta keskittymistä vaativien työtehtävien hoitaminen rauhassa on yhä harvinaisempaa. Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan tällainen keskeytysten kulttuuri aiheuttaa tarkkaavaisuushäiriöitä. Ja vaikka sulkisi välillä viestimet, häiriintyy keskittymiskyky myös siitä, että tietää jonkin toisen homman olevan kesken tai vaativan huomiota taustalla.

Jokainen kuitenkin valitsee taistelunsa itse. Työlleen kannattaa määritellä selkeät tavoitteet ja ryhtyä toimenpiteisiin niiden toteutumiseksi. Työyhteisössä voidaan sopia miten ja milloin viestitään ja jokaisen oma vastuu on johtaa itseään niin, etteivät keskeytykset häiritse tavoitteisiin ja tuloksiin pääsemistä. Multitasking ei yksinkertaisesti toimi, vaan on opittava uudelleen keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Minimalismin periaatteet toimivat mainiosti myös töissä. Raivaa kalenterista ja työpäivästä turhat resurssisyöpöt pois, niin voit keskittyä olennaiseen. Siihen mikä on oikeasti tärkeää.

Useimmiten työssäkin kuormittavinta on epämääräinen hallitsemattomuuden tunne, joka johtuu siitä, ettei meillä ole selkeää kokonaiskuvaa hoidettavien asioiden tarkoituksesta, määrästä tai prioriteetista. David Allenin klassikkoteos Getting Things Done neuvoo, että paras tapa lähteä purkamaan tuota sumaa, on kirjoittaa kaikki tehtävät ja muistettavat asiat ylös. Ihan kaikki. Suuret ja ennen kaikkea myös ne pienet. Kun kaikki asiat on purettu ulos muistista, tarvitaan luotettava järjestelmä, johon ne saadaan talteen. Se voi olla kalenteri, muistikirja, bullet journal, arkistokaappi, puhelimen muistio, viisikymmentä tyhjää A4-arkkia tai ihan mikä tahansa. Kunhan sitä on itselle luontevaa käyttää. Asioiden kirjoittaminen muistiin ei hyödytä, ellei niihin palaa oikeaan aikaan.

Kaikki listatut tehtävät kannattaa asettaa sopivaan mittakaavaan. On heti hoidettavia pikkuasioita, viikkopalaveriin mennessä selvitettäviä asioita, muutaman kuukauden projekteja, vuositavoitteita, viisivuotisvisioita ja elämän mittaisia missioita. Työt ja tehtävät kannattaa siis jakaa omille listoilleen sen mukaan, mikä niiden aikajänne on. Näitä listoja on sitten käytävä läpi yhtä tiheästi. Yksinkertainen tehtävälista on tarkistettava joka aamu ja mikäli päivän päätteeksi on jotakin vielä hoitamatta, se siirretään valmiiksi seuraavan päivän listaan. Viikko- ja kuukausitasolla etenevät tehtävät ja suunnitelmat vaativat huomiota vähän harvemmin. Vuosisuunnitelmiin on hyvä palata vähintään muutaman kuukauden välein ja itselleen kannattaa järjestää säännöllisesti myös kehityskeskusteluita, joissa on hyvä käydä läpi omat henkilökohtaiset kasvutavoitteet.

Jos työelämä tuntuu liian pieneltä näpertelyltä arkisten kiireiden keskellä, kannattaa hetkeksi keskittyä pitkän aikavälin tavoitteisiin, jotta muistaa miksi asioita tehdään. Jos taas on taipumusta taivaanrannan maalailuun, on hyvä määritellä yksityiskohtaisempia tavoitteita ja yksittäisiä tehtäviä, joilla niihin päästään. Loppu on enää tekemisestä kiinni. Koska työ on yhä useammin abstraktia eikä aina ole helppoa hahmottaa, mitä on saanut aikaan, voi yksinkertaisen rasti ruutuun -tehtävälistan käyttäminen tuoda työhön lisää konkreettisuutta ja aikaansaamisen tuntua. Kun kaikki muistettavat asiat laittaa aina ylös oikeaan listaan ja tietää palaavansa niiden äärelle juuri silloin, kun se on ajankohtaista, vapautuu todella paljon resursseja asioiden keskittyneeseen tekemiseen. Enää ei tarvitse murehtia sitä, muistaako kaikki hoidettavat tehtävät, vaan voi keskittyä niiden hoitamiseen.

Se oo ku tehä.

Älä osta mitään -vuosi 2018

Hyvää tätä vuotta! Päätin rauhoittaa loppuvuoden lepäämiselle ja jätin viimeiset suunnittelemani blogitekstit ja videot tekemättä. Nyt jälleen uudella innolla uuteen vuoteen ja uusiin haasteisiin. Harjoittelin jo joulukuun ajan kahdeksan tunnin yöunien nukkumista ja onnistuin melko hyvin. Muutama yö tuli juhliessa valvottua, mutta aika hyvin sain otettua univelat takaisinkin. Jatkan samaan mallin tänä vuonna. Pyrin jo valmistautumaan tulevaan helvetinviikkoon ja menemään vielä tavallista aiemmin nukkumaan. Aikaistan myös aamuheräämistä pikku hiljaa 20 minuutilla joka päivä. Testasitko itse uudenvuodenlupauksia jo etukäteen? Miten onnistui?

Parempien yöunien lisäksi haastan itseni tänä vuonna juoksemaan jälleen enemmän. Ilmoittauduin elokuussa juostavalle ensimmäiselle maratonilleni ja aloitan valmistautumisen heti huomenna (mañana). Päätin myös kieltää itseltäni sokerin, roskaruoan ja muut herkut, koska niitä on jälleen syksyn mittaan tullut syötyä liiankin kanssa. Tänään vielä kävin Pietarsaaren Korv Göransin legendaarisella kebabilla, mutta huomisesta alkaen myös ruokavalion muutokset astuvat voimaan. Olen nyt ollut neljä kuukautta myös ilman alkoholia. Uudenvuoden yönä maistoin lusikallisen single malt -viskiä, mutta onneksi kyseessä oli sen verran heikompi yksilö, että totesin etten olisi menettänyt mitään, vaikka olisin jättänyt väliin. Alkoholitonta linjaa siis jatketaan ainakin elokuussa vietettäviin nelikymppisiini asti. Onko sinulla terveyteen tai liikuntaan liittyviä tavoitteita tälle vuodelle?

Edellisten lisäksi vielä ehkä kaikkein suurimpana haasteena päätin toteuttaa haaveilemani älä osta mitään -vuoden. Ostan tietenkin ruokaa ja muita pakollisia päivittäistavaroita, mutta en tee yhtäkään isompaa hankintaa tänä vuonna. Kuvastamme poiketen kyseessä eivät ole siis ostohousut, vaan perjantaina hankitut ainoat farkkuni, joilla aion pärjätä koko vuoden. Lähes kaikissa farkuissahan on nykyään elastaania, mikä tekee niistä mukavat jalassa, mutta myös omassa käytössäni kestämättömät. Kaikki viimeaikaiset farkkuni ovat kuluneet haaroista puhki reilussa puolessa vuodessa. Kerroin ongelmani paikallisen Carlingsin myyjälle, jolta sain muuten erittäin hyvää palvelua. Hän tarjosi ratkaisuksi mm. uudehkon Neuw-merkin käyttämää japanilaista denimiä, jonka pitäisi kestää paremmin. Näillä on siis tarkoitus selvitä vähintään koko vuodesta. Mikäli joku vaate tai muu välttämätön kuitenkin hajoaa, annan itselleni luvan korvata rikkinäisen ehjällä. Muuten ei shoppailulle ole tänä vuonna kalenterissani tilaa. Oletko kokeillut älä osta mitään -haastetta? Mikä sinulle oli siinä kaikkein vaikeinta?

Uudemmat artikkelit
Vanhemmat artikkelit