Älä osta melkein mitään.

Älä osta (melkein) mitään – minimalisti ostoksilla

Älä osta mitään -vuoteni alkaa olla loppusuoralla ja se on onnistunut yllättävän hyvin. Olen tietenkin ostanut ruokaa ja muita pakollisia päivittäistavaroita, mutta en juurikaan vaatteita tai muita isompia hankintoja. Idea kokonaiseen ostoksettomaan vuoteen alkoi kypsyä viime vuonna Älä osta mitään -päivän aikoihin. Vaikka olin ollut silloin minimalisti jo yli puolen vuoden ajan, ja luopunut turhasta ostamisesta, olin edelleen tehnyt joitakin isompia hankintoja, joihin kului tietysti rahaa ja ennen kaikkea aikaa. Esimerkiksi kameraostoksilla halusin tehdä ostopäätökseni huolella ja huomasin käyttäväni useita iltoja hintavertailuihin, arvosteluiden lukemiseen ja erinäisten Youtube-videoiden katseluun. Ja tottakai ostoksiin piti myös hankkia rahat olemalla töissä ja luopumalla niiltä osin vapaa-ajasta.

Koska pidän itseni haastamisesta ja erilaisista projekteista, päätin kokeilla olisiko minusta kokonaisen vuoden mittaiseen ostolakkoon. Määrittelin itselleni säännöksi, että rikkoutuneen tavaran tilalle on lupa hankkia uusi, mikäli se on aivan välttämätöntä. Muutaman pakollisen hankinnan olen joutunutkin tekemään ja pari enemmän tai vähemmän tarpeellista, mutta oman elämänlaadun kannalta itselleni olennaista ostosta on tullut tehtyä.

Mitä sitten olen ostanut?

Ensimmäinen pakollinen poikkeama ostamattomuuteen tuli vastaan kesällä, kun juoksukenkäni tulivat tiensä päähän. Olen joskus aiemmin tehnyt sen virheen, että kuvittelin lenkkareiden kestävän yli tuhat kilometria, mutta onnistuin silloin juoksemaan pohkeeni täysin tukkoon, mistä seurasi useamman vuoden ongelmat ja täysi motivaation menetys koko harrastusta kohtaan. Koska elokuun maratonille oli vielä aikaa ja monta lenkkiä edessä ennen sitä, päätin investoida kesälomarahoista uudet juoksukengät. Vanhat eivät siis olleet varsinaisesti rikki, mutta käytännössä käyttökelvottomat, joten soin itselleni omien sääntöjeni vapaan tulkinnan näiltä osin.

Hellekesän seurauksena jouduin myös tekemään (lähes) pakollisen päivityksen kuulokeosastoon. Olin jo parin vuoden ajan lenkkeillyt isot Beats Studiot päässä kesät talvet, ja varsinkin kylmillä ilmoilla ne lämmittivät korvia oikein mukavasti. Kolmenkymmenen asteen helteessä sen sijaan meinasin hukkua niagaraan ja kuolla luurit päässä lämpöhalvaukseen. Tajusin, etten selviä maratonista hengissä, ellen vaihda huomattavasti kevyempiin. Niinpä päädyin ostamaan näppärät Applen Airpodit enkä ole kyllä katunut hetkeäkään. Sorruin myös ilmeisesti auringonpistoksen seurauksena ostamaan itselleni kesätuoksun, joka olkoon Älä osta mitään -vuoteni virallinen synti ja häpeä – suloinen turhake.

Farkkuepisodistani olen jo aiemmin kertonutkin ja valitettavasti jouduin syksyllä jälleen hankkimaan uudet, kun vanhat kuluivat puhki. Tällä kertaa päädyin rajuun ratkaisuun ja ostin housuni H&M:ltä. Kävin kyllä ensin kiertämässä kolme paikallista kirpputoria, mitä en ole tehnyt vuosikymmeniin(!), josko olisin löytänyt niiltä sopivat, mutta yhtään oikean kokoisia tai edes välttävän mallisia ei osunut kohdalle. Koska mikään merkki tai edes korkea hinta ei ole onnistunut takaamaan farkkujen kestävyyttä käytössäni, päätin siirtyä suosiolla halvempiin. Myös parit uudet alushousut jouduin ostamaan, kun vanhoista puuvillaisista alkoi näkyä läpi. Näiden lisäksi lähes kaikki t-paitani ovat kuluneet puhki ja sukkia on jäljellä enää muutamat ehjät, mutta yritän sinnitellä niillä vielä vuoden loppuun asti.

Onnistuneen vuoden päätän matkustamalla jouluksi ja uudeksivuodeksi New Yorkiin. Tämä on samalla 40-vuotislahja itselleni. Ja koska en ole lentänyt enkä autoillut vuosiin, aion tehdä tämän ensimmäisen mannertenvälisen matkani hyvällä omallatunnolla ilman ilmastoahdistusta. Enkä osta tuliaisia, vaan panostan itse kokemukseen.

Ensi vuonna aion jatkaa hyvinkin samaa linjaa ostosten suhteen. Vähän joudun uusia vaatteita hankkimaan rikkinäisten tilalle, mutta mitään ostoslistaa en ole tämän vuoden aikana tammikuuta varten kerännyt. Enkä kyllä oikeasti tarvitsekaan mitään, mitä minulla ei jo olisi.

Huomenna on jälleen Black Friday ja Älä osta mitään -päivä. Kumpaa sinä vietät?

Lyhyt haastatteluni aiheen tiimoilta perjantaina noin klo 10.45 Ylen Radio Suomen Päivässä.

Viikko ilman sosiaalista mediaa

Ensimmäiset seitsemän sometonta päivää #digimalismi-peliä on takana ja onpa ollut uskomatonta huomata, miten riippuvaiseksi sitä on ihan oikeasti tullut puhelimen jatkuvasta hipelöinnistä ja sosiaalisten medioiden selaamisesta. Pelottavan usein olen tälläkin viikolla edelleen avannut puhelimen vanhasta tottumuksesta ja ihmetellyt, että eikö ole tosiaan mitään katsottavaa tai yhtäkään punaista valoa sammutettavaksi.

Olen huomannut paikkaavani somevajetta selaamalla Helsingin Sanomia hieman tavallista enemmän, vaikka digitilaukseni loppuikin juuri sopivasti marraskuun kynnyksellä. Youtubea sen sijaan en ole juurikaan käyttänyt, vaikka sitä en ole varsinaisesti kiellettyjen listalle laittanutkaan. Whatsapp-viestejä olen lähetellyt ja lukenut keskimäärin 20 minuuttia päivässä. Valitettavasti iPhonen ruutuaika ei näytä historiatietoa seitsemää päivää pidemmälle taaksepäin, joten en osaa sanoa onko sen käyttö vähentynyt. Oma näppituntuma on, että varmasti ainakin hieman.

Suunnittelin etukäteen, että käytän kaiken säästyneen ajan kirjojen lukemiseen, blogin kirjoittamiseen ja mahdollisesti jopa podcastien ja videoiden tekemiseen. Toisin on käynyt. Viime viikko oli sen verran rankka poikkeuksellisen työreissurupeaman seurauksena, että en ole jaksanut tuottaa minkäänlaista sisältöä. Myös marraskuun synkkyys on jälleen kerran selvästi vaikuttanut mielialaan. Uskon kuitenkin, että riippuvuusoireiden hellittäessä kuukauden mittaan, huomaan myös ajansäästöllisen vaikutuksen arjessa.

Joitakin tavallisuudestani poikkeavia asioita olen kuitenkin viikon aikana ehtinyt tekemään. Kävin mm. ensimmäistä kertaa elämässäni opastetulla kierroksella Olavinlinnassa, istuin myös täysin vieraan kaupungin paikallisessa pubissa lukemassa paikallislehteä paikallisen oluen kera. Saatoinpa jopa vaihtaa muutaman sanan paikallisten alkuasukkaiden kanssa. Soitin myös (laina)bassoa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ja tietenkin suoraan keikalle. Ehdin myös vaihtaa kuulumisia monien vanhojen ja uusien ystävien kanssa ihan livenä. Ja olen nukkunut huomattavasti pidempiä yöunia!

Silti minusta tuntuu, että elämä ilman sosiaalista mediaa on tylsää. Olen huomannut, että suurin osa omasta sosiaalisesta elämästäni tapahtuu eri verkostojen ja sovellusten kautta. Aika harvan ystävän kanssa sitä lopulta kovin paljon tulee varsinaisesti viestiteltyä, mutta toisten elämän seuraaminen sekä satunnainen tykkäysten ja kommenttien vaihto on kuitenkin olennainen osa omia ihmissuhteitani. Tai sitten minulla ei vain ole oikeaa elämää.

Miten sinun viikkosi on sujunut? Oletko osallistunut #digimalismi-peliin tai tehnyt jotakin muuta tavallisuudesta poikkeavaa?

Aika on rahaa

Viime viikolla Minimalistinen kirjoitti rohkeasti rahasta ja omista kulutustottumuksistaan, joten päätin itsekin laittaa aiheesta omat pari senttiäni likoon. Kuten olen kertonut myös minun rahankäyttöni on ollut aiemmin melko holtitonta ja minulla on ollut taipumusta elää yli varojen. Tämä ja siitä aiheutuva ahdistus olivat myös merkittäviä syitä sille, että päätin viime keväänä ryhtyä minimalistiksi. Ja kokemukseni poikkeaa Hennan omasta siinä, että olen todellakin onnistunut laittamaan kuluttamiseni kuriin ja luopumaan kaikista osamaksuista.

Edelleen siis maksan noista vanhoista huonoista tavoistani lainanlyhennystä monta sataa euroa kuukaudessa, mutta olen onnistunut pysymään maksuohjelmassa täysin enkä ole enää tehnyt uusia hankintoja luotolla. Suosittelenkin kaikille, joille rahankäyttö tuottaa päänvaivaa, absolutismia luottokorttien suhteen. Itse saksin omani silpuksi ja tein vakaan päätöksen, etten enää koskaan osta mitään osamaksulla. Sitä mitä en voi ostaa tarvittaessa heti tai johon en malta säästää etukäteen, en tule ikinä saamaan. Ymmärrän tietenkin, että esim. asuntolainassa on todennäköisesti järkeä, jos omistusasuminen tai sijoittaminen kuuluu suunnitelmiisi, mutta itse en aio enää koskaan sellaiseen sekaantua.

Minulla on ollut onni ja etuoikeus tehdä syksyn ajan kolmepäiväistä työviikkoa. Olen saanut myös liiton ansiosidonnaista päivärahaa, joten olen selvinnyt taloudellisesti ihan kohtalaisesti. Tässä on ollut ehdottomasti puolensa. Olen nauttinut suunnattomasti ylipitkistä viikonlopuista ja siitä, että olen voinut käyttää runsaasti aikaa itselleni tärkeisiin asioihin, kuten tämän blogin kirjoittamiseen ja tubettamiseen. Olen myös lukenut paljon ja voinut viettää enemmän aikaa lasten ja ystävien kanssa. Nyt tilanne muuttuu, kun aloitan vuodenvaihteessa jälleen kokopäivätyön. Toimenkuva- ja palkkaneuvottelut ovat vielä hieman vaiheessa, mutta jatkan siis nykyisessä työpaikassani myynnin ja markkinoinnin parissa. Voi olla, että menee jonkin aikaa tottua viisipäiväiseen viikkoon, mutta pyrin jatkossakin mm. ylläpitämään samaa julkaisutahtia blogissa ja youtubessa.

Järjestelyn myötä olen oppinut arvostamaan aikaani entistäkin korkeammalle ja toisaalta mittaamaan myös kustannuksia rahan lisäksi ajassa. Kun vanha imurini hajosi ja pohdin sen korvaamista varrellisella rikkaimurilla, laskin tarkkaan kuinka monta työpäivää tai tuntia se tulisi minulle maksamaan. Toisaalta vanhakin imuri oli vielä korjattavissa, mutta se oli muutenkin melko epäkäytännöllinen nykyisiin asumisolosuhteisiini. Sain onneksi vanhan imurin vielä myytyä, joten uutta ei tarvinnut maksaa kokonaan hartiapankilla. Rikkaimuri on osoittautunut siinä mielessä loistavaksi valinnaksi, että olen imuroinut huomattavasti useammin ja enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta koska kotini on tästä johtuen nykyään aina lähes pölytön, en tarvitse erillistä suursiivousta edes jouluna. Aikaa ja vaivaa voi siis säästää monella eri tavalla!

Laskeskelin tässä myös, että keväällä ottamani laina tulee minulle aivan järjettömän kalliiksi, jos maksan sen pois alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Toisaalta jos lyhennän lainaa vielä reilulla sadalla eurolla enemmän joka kuukausi, saan sen maksettua vuotta nopeammin ja säästän tuhansia euroja korkokuluissa. Tämä maksaa minulle siis noin yhden työpäivän lisää kuukaudessa, mutta toisaalta lyhentää velkavankeuttani huomattavasti. Olen edelleen kuluneen syksyn aikana tehnyt erinäisiä hankintoja suunnilleen vastaavalla summalla kuukaudessa, mutta nyt päätän, että sekin raha on yksinkertaisesti välttämätöntä käyttää lainan maksuun.

Seuraavista kahdesta vuodesta tulee siis näillä näkymin tähän astisen elämäni vaikeimmat älä osta mitään -vuodet! Pyrin laittamaan kaikki mahdolliset ostamiseen liittyvät mieliteot toistaiseksi pitoon. Tiedän kuitenkin jo nyt, että esim. jalassani olevat ainoat farkkuni tulevat hajoamaan hetkenä minä hyvänsä, joten ne on pakko kohta korvata uusilla. Jos joku siis menee rikki, annan itselleni luvan mahdollisuuksien mukaan korvata sen ehjällä. Mutta kaikki muu ostaminen ruokaa ja välttämättömiä kulutushyödykkeitä lukuunottamatta olkoon pannassa.