Onko minimalismi ”parempaa” materialismia?

Aina toisinaan törmää väitteisiin siitä, että minimalismi on itseasiassa erittäin tavarakeskeinen ja materialistinen elämäntyyli. Itse myönnänkin olevani edelleen materialismiin taipuvainen ja minulle on kyllä tärkeää, että harvat hankintani ovat laadukkaita, esteettisiä ja mahdollisimman kestäviä. Ostokseni ovat kuitenkin pitkän harkinnan ja toisinaan jopa vuosien haaveilun tulosta, enkä harrasta juurikaan heräteostoksia, alennusmyyntejä tai shoppailua ostelun ilosta. Toisaalta monet minimalistit ovat myös askeetikkoja ja välttelevät kaikenlaista kuluttamista ylipäätään.

Onko tavaroilla keskeinen rooli minimalismissa?

Minusta väite on yhtä absurdi kuin uskonnollisille kiihkoilijoille tyypillinen väite siitä, että ateismi on uskontoihin verrattavissa oleva aate, joka pyörii tukevasti jumalan olemassaolon kieltämisen ympärillä. Näin voi varmasti teologisesta tarkastelukulmasta ollakin, mutta ateistin arjessa jumaluuksilla on yhtä vähän tilaa ja vaikutusta kuin muumimukien keräilyllä keskivertominimalistin maanantaissa.

Miksi monet minimalistit sitten puhuvat tavaroista ja niistä luopumisesta?

Useimmille minimalismiin pyrkiville luonnollisin lähtökohta on ylenmääräisestä kuluttamisesta ja tarpeettomista tavaroista luopuminen. Jotta voi keskittyä olennaiseen ja siihen mitä pitää tärkeämpänä, täytyy sille yleensä raivata ensin tilaa. Jos elämä on koostunut jatkuvien hankintojen tekemisestä ja töissä käymisestä niiden rahoittamiseksi, vaatii tästä oravanpyörästä ulos hyppääminen radikaaleja muutoksia kulutustottumuksiin ja omaisuudenhallintaan. Downshiftaaminen ja elämän yksinkertaistaminen alkaakin monesti luontevimmin muuton tai koko muunkin elämäntilanteen muutoksen yhteydessä.

Oman tavarasuhteen uudelleen muodostaminen voi tapahtua käymällä läpi koko omaisuus yksi esine kerrallaan ja pohtimalla jokaisen kohdalla sen tarpeellisuutta tai kykyä tuottaa iloa. Tai luopumalla kerralla lähes kaikesta, esim. valitsemalla elämäntyyliksi reppureissaaminen, ja tarpeellisten asioiden hankkiminen sitä mukaa kuin niitä ilman ei voi enää elää. Viimeistään kun materiaalinen ulottuvuus on käsitelty ja saatu järjestykseen, johtaa minimalismi poikkeuksetta pohtimaan yksinkertaistamisesta ja olennaiseen keskittymistä muillakin elämänalueilla.

Monille minimalisteille on syystä tai toisesta myös yhteistä samantyyppinen estetiikantaju ja usein esim. hyvin mustavalkoisen sisustustyylin viehätys. Jopa tietyt samat brändit ja tuotteet vilahtavat monesti minimalistien kuvissa ja Instagram-virrassa. Tässä on varmasti ainakin osittain kyse ihan samasta joukkoon kuulumisen tai statuksen tavoittelun konsumerismista kuin ei-minimalisteillakin, mutta toisaalta myös joidenkin merkkien yksinkertainen funktionaalinen design vain saattaa vedota samalla tavoilla ajatteleviin. Ja tietenkin kun ostaa paljon vähemmän, on mahdollista investoida vaikkapa parempilaatuisiin huonekaluihin tai t-paitoihin moninkertaisia summia. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä minimalismissa olennaista.

Minimalismia syytetään välillä myös elitismiksi ja rikkaiden etuoikeudeksi. Totta onkin, että vapaus valita oma elämäntyylinsä ja arkensa koostumus on pitkälti meidän maailman hyvin toimeentulevan neljänneksen etuoikeus. Onneksi koko ajan yhä suurempi enemmistö kuuluu ääripäiden sijaan keskimäärin kohtuullisen toimeentulon piiriin. Haasteena tulevaisuudessa on tietysti tasapuolisen ja resurssiviisaan elintason mahdollistaminen 12 miljardin asukkaan maapallolle. Moni joutunee ryhtymään minimalistiksi ellei omasta tahdostaan, niin ainakin olosuhteiden pakosta. Nyt on hyvä alkaa jo vapaaehtoisesti harjoittelemaan.

Itse aloitin minimalistisen elämän työttömyyspäivärahalla eläessäni luopumalla lähes kaikesta, minkä omistin. Karsin elinkustannukseni mahdollisimman mataliksi ja huomasin olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Selvisin Älä osta mitään -vuodesta ja totuin asumaan ahtaasti yksiössä. Nyt kun tulotasoni on jälleen noussut, hankin asioita, jotka ovat tarpeellisia ja joista olen haaveillut pitkään. Tietenkin myös iloitsen näistä hyvin harkituista ja onnistuneista ostoksista siinä kuin kuka tahansa. Elämäni ei silti pyöri materian ja ostamisen ympärillä.

Minimalismi ei ole eliitin parempaa materialismia, vaan kokonaisvaltaista oman elämän designia, joka mahdollistaa keskittymisen siihen, mikä sinulle on tärkeää.

Älä osta (melkein) mitään – minimalisti ostoksilla

Älä osta melkein mitään.

Älä osta mitään -vuoteni alkaa olla loppusuoralla ja se on onnistunut yllättävän hyvin. Olen tietenkin ostanut ruokaa ja muita pakollisia päivittäistavaroita, mutta en juurikaan vaatteita tai muita isompia hankintoja. Idea kokonaiseen ostoksettomaan vuoteen alkoi kypsyä viime vuonna Älä osta mitään -päivän aikoihin. Vaikka olin ollut silloin minimalisti jo yli puolen vuoden ajan, ja luopunut turhasta ostamisesta, olin edelleen tehnyt joitakin isompia hankintoja, joihin kului tietysti rahaa ja ennen kaikkea aikaa. Esimerkiksi kameraostoksilla halusin tehdä ostopäätökseni huolella ja huomasin käyttäväni useita iltoja hintavertailuihin, arvosteluiden lukemiseen ja erinäisten Youtube-videoiden katseluun. Ja tottakai ostoksiin piti myös hankkia rahat olemalla töissä ja luopumalla niiltä osin vapaa-ajasta.

Koska pidän itseni haastamisesta ja erilaisista projekteista, päätin kokeilla olisiko minusta kokonaisen vuoden mittaiseen ostolakkoon. Määrittelin itselleni säännöksi, että rikkoutuneen tavaran tilalle on lupa hankkia uusi, mikäli se on aivan välttämätöntä. Muutaman pakollisen hankinnan olen joutunutkin tekemään ja pari enemmän tai vähemmän tarpeellista, mutta oman elämänlaadun kannalta itselleni olennaista ostosta on tullut tehtyä.

Mitä sitten olen ostanut?

Ensimmäinen pakollinen poikkeama ostamattomuuteen tuli vastaan kesällä, kun juoksukenkäni tulivat tiensä päähän. Olen joskus aiemmin tehnyt sen virheen, että kuvittelin lenkkareiden kestävän yli tuhat kilometria, mutta onnistuin silloin juoksemaan pohkeeni täysin tukkoon, mistä seurasi useamman vuoden ongelmat ja täysi motivaation menetys koko harrastusta kohtaan. Koska elokuun maratonille oli vielä aikaa ja monta lenkkiä edessä ennen sitä, päätin investoida kesälomarahoista uudet juoksukengät. Vanhat eivät siis olleet varsinaisesti rikki, mutta käytännössä käyttökelvottomat, joten soin itselleni omien sääntöjeni vapaan tulkinnan näiltä osin.

Hellekesän seurauksena jouduin myös tekemään (lähes) pakollisen päivityksen kuulokeosastoon. Olin jo parin vuoden ajan lenkkeillyt isot Beats Studiot päässä kesät talvet, ja varsinkin kylmillä ilmoilla ne lämmittivät korvia oikein mukavasti. Kolmenkymmenen asteen helteessä sen sijaan meinasin hukkua niagaraan ja kuolla luurit päässä lämpöhalvaukseen. Tajusin, etten selviä maratonista hengissä, ellen vaihda huomattavasti kevyempiin. Niinpä päädyin ostamaan näppärät Applen Airpodit enkä ole kyllä katunut hetkeäkään. Sorruin myös ilmeisesti auringonpistoksen seurauksena ostamaan itselleni kesätuoksun, joka olkoon Älä osta mitään -vuoteni virallinen synti ja häpeä – suloinen turhake.

Farkkuepisodistani olen jo aiemmin kertonutkin ja valitettavasti jouduin syksyllä jälleen hankkimaan uudet, kun vanhat kuluivat puhki. Tällä kertaa päädyin rajuun ratkaisuun ja ostin housuni H&M:ltä. Kävin kyllä ensin kiertämässä kolme paikallista kirpputoria, mitä en ole tehnyt vuosikymmeniin(!), josko olisin löytänyt niiltä sopivat, mutta yhtään oikean kokoisia tai edes välttävän mallisia ei osunut kohdalle. Koska mikään merkki tai edes korkea hinta ei ole onnistunut takaamaan farkkujen kestävyyttä käytössäni, päätin siirtyä suosiolla halvempiin. Myös parit uudet alushousut jouduin ostamaan, kun vanhoista puuvillaisista alkoi näkyä läpi. Näiden lisäksi lähes kaikki t-paitani ovat kuluneet puhki ja sukkia on jäljellä enää muutamat ehjät, mutta yritän sinnitellä niillä vielä vuoden loppuun asti.

Onnistuneen vuoden päätän matkustamalla jouluksi ja uudeksivuodeksi New Yorkiin. Tämä on samalla 40-vuotislahja itselleni. Ja koska en ole lentänyt enkä autoillut vuosiin, aion tehdä tämän ensimmäisen mannertenvälisen matkani hyvällä omallatunnolla ilman ilmastoahdistusta. Enkä osta tuliaisia, vaan panostan itse kokemukseen.

Ensi vuonna aion jatkaa hyvinkin samaa linjaa ostosten suhteen. Vähän joudun uusia vaatteita hankkimaan rikkinäisten tilalle, mutta mitään ostoslistaa en ole tämän vuoden aikana tammikuuta varten kerännyt. Enkä kyllä oikeasti tarvitsekaan mitään, mitä minulla ei jo olisi.

Huomenna on jälleen Black Friday ja Älä osta mitään -päivä. Kumpaa sinä vietät?

Lyhyt haastatteluni aiheen tiimoilta perjantaina noin klo 10.45 Ylen Radio Suomen Päivässä.

Kuka teki minimalistin housut?

Tällä viikolla on vietetty maailmanlaajuista vaatevallankumousta ja kyselty sosiaalisessa mediassa vaatteidemme tekijöiden perään. Kampanjan tarkoituksena on edistää eettistä vaatetuotantoa sekä herättää keskustelua vaateteollisuuden vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Huhtikuun viimeisen viikon vallankumouksessa muistellaan myös viiden vuoden takaista bangladeshilaisen Rana Plaza -rakennuksen romahdusta, jossa kuoli yli tuhat ja loukkaantui yli kaksituhatta ompelutehtaan työntekijää. Kampanjaan voi osallistua esim. jakamalla kuvan vaatteistaan #whomademyclothes-hashtagillä tai vaikkapa kertomalla lempivaatteensa tarinan. Itse päätin osallistua viikkoon farkkujeni osalta.

Hyvin alkanut Älä osta mitään -vuoteni meinasi päättyä alkuunsa, kun uudet farkut kuluivat perinteisesti haaroista puhki ennätysajassa. Olen kärsinyt samasta ongelmasta jo vuosia ja ollut valmis myöntämään, että vika on todennäköisesti minussa. Joko kävelytyylissä, istumisasennossa, yksien farkkujen taktiikassa, liian paksuissa reisissä tai tavassa kohdella housujani kaupan antamien ohjeiden mukaan. Loppuvuodesta ajattelin kuitenkin varustautua koitokseen hyvin ja marssin paikalliseen Carlingsiin mielessäni yksi missio: tarvitsen farkut, jotka kestävät vuoden. Mielestäni vaatimukseni ei ollut kohtuuton. Teoriani oli, että nykyajan farkuissa mukana oleva elastaani, niin mukavaksi kuin se ne tekeekin, ei kestä kulutusta ja käyttöä samalla tavalla kuin pelkästä puuvillasta valmistettu raakadenim. Kaupan myyjä tuki näkemystäni ja myi minulle japanilaisesta raaka-selvedgestä tehdyt Neuwit.

Neuw Denim on ruotsalaisen Pär Lundqvistin perustama uuden sukupolven merkki, joka pyrkii tuomaan rock’n’rollin ja vastakulttuurin takaisin farkkuihin. Perinteitä kunnioittaen, mutta tuoreella otteella. Neuw ammentaa inspiraatiota Pärin henkilökohtaisesta tuhansien farkkujen kokoelmasta, joka sisältää yli sata vuotta denimin historiaa. Yhdessä australialaisten Stephen Littlen ja Rob Bellin kanssa perustettu brändi sai alkunsa trion tavatessa konferenssissa Hong Kongin yössä heidän työskennellessään Leellä. Neuw sai myöhemmin nimensä Lundqvistin asuessa Brysselissä Nieuwlandstraatilla. Brändi vetosi minuun välittömästi tarinallaan ja tinkimättömyydellään.

Arvata saattaa, että olinkin melko pettynyt, kun uudet housut eivät kestäneet sitäkään vähää kuin aiemmat! Tähän asti elastaanilla terästetyt farkut olivat selvinneet 6-8 kuukauden käytöstä, mutta nämä alkoivat uhkaavasti osoittaa puhkikulumisen merkkejä jo kahden kuukauden käytön jälkeen. Viimeiset kaksi viikkoa olen pelännyt, että yksikin väärä liike saa lopullisesti levikset repeemään. Halusin kuitenkin sinnitellä edes täydet neljä kuukautta mittariin. Vaatevallankumous tuli juuri sopivasti kohdalle ja päätin käyttää tilasuuden hieman epäortodoksisesti hyväksi. Niinpä laitoin maanantaina räjähtäneistä housuistani kuvan instagramiin ja tägäsin kuvaan kampanjan hengessä sekä valmistajan, suunnittelijan että myyjäliikkeen tilit. Myönnän, ettei minua ensisijaisesti ajanut eettisyys vaan vitutus.

Odotukseni kuvan vaikuttavuuden suhteen eivät olleet korkealla. Olin varautunut siihen, että Älä osta mitään -vuodesta huolimatta joudun joka tapauksessa ostamaan itselleni uudet farkut rikkinäisten tilalle. Olin kuullut useamman ystävän suosittelevan Carlingsin omia joutsenmerkin saaneita Karveja, jotka tehdään käsin Turkissa eettisesti kestävissä olosuhteissa luomupuuvillasta. Koska Karvet ovat myös puolet edullisemmat, olin päättänyt luopua yksien farkkujen taktiikasta ja hankkia sittenkin kahdet, jotta voisin käyttää niitä vuorotellen ja saada ne kestämään mahdollisesti edes hieman pidempään.

Vaatevallankumous osoitti kuitenkin voimansa ja parin päivän päästä itse pääsuunnittelija kommentoi kuvaani jakavansa pettymyksen housujen huonosta laadusta ja lupasi korjauksen tai uudet tilalle. Samalla, kun kasuaalisti viestittelimme Lundqvistin kanssa yksityiskohdista, tuli myyjäliikkeestäkin viestiä, että Neuwin kanssa on itseasiassa jo sovittu, että saan uudet housut tilalle, joten tervetuloa käymään! Myyjän mukaan olisivat kyllä kuulemma muutenkin korvanneet housuni, koska ne olivat selvästi pelkän kulumisen lisäksi myös pettäneet sauman kohdasta.

Koska raakadenim ei osoittautunut käytössäni sen kestävämmäksi, päädyin valitsemaan tilalle elastaaniversion samoista farkuista. Myymälässä olivat sitä mieltä, että kyseessä on täytynyt olla maanantaikappale, koska kyseisen materiaalin pitäisi Neuwin mukaan kestää huomattavasti pidempään. Ehkä joskus vielä annan selvedgellekin uuden mahdollisuuden. Päätin myös pitäytyä ajatuksessani kaksien housujen käyttöön siirtymisestä, joten haen vielä huomenna Karvet varahousuiksi. Ne ovatkin sitten ainakin toistaiseksi ainut Älä osta mitään -vuoden rikkeeni. Suurkiitos kaikesta huolimatta sekä valmistajalle että myyjälle maailmanluokan asiakaskokemuksesta!

Kuinka kiinnostunut sinä olet vaatteidesi alkuperästä tai eettisyydestä? Millainen on sinun lempivaatteesi tarina?

Hehkutuksesta huolimatta tämä ei ole markkinointiyhteistyö. Olen ostanut farkkuni ihan itse.