Älä osta melkein mitään.

Älä osta (melkein) mitään – minimalisti ostoksilla

Älä osta mitään -vuoteni alkaa olla loppusuoralla ja se on onnistunut yllättävän hyvin. Olen tietenkin ostanut ruokaa ja muita pakollisia päivittäistavaroita, mutta en juurikaan vaatteita tai muita isompia hankintoja. Idea kokonaiseen ostoksettomaan vuoteen alkoi kypsyä viime vuonna Älä osta mitään -päivän aikoihin. Vaikka olin ollut silloin minimalisti jo yli puolen vuoden ajan, ja luopunut turhasta ostamisesta, olin edelleen tehnyt joitakin isompia hankintoja, joihin kului tietysti rahaa ja ennen kaikkea aikaa. Esimerkiksi kameraostoksilla halusin tehdä ostopäätökseni huolella ja huomasin käyttäväni useita iltoja hintavertailuihin, arvosteluiden lukemiseen ja erinäisten Youtube-videoiden katseluun. Ja tottakai ostoksiin piti myös hankkia rahat olemalla töissä ja luopumalla niiltä osin vapaa-ajasta.

Koska pidän itseni haastamisesta ja erilaisista projekteista, päätin kokeilla olisiko minusta kokonaisen vuoden mittaiseen ostolakkoon. Määrittelin itselleni säännöksi, että rikkoutuneen tavaran tilalle on lupa hankkia uusi, mikäli se on aivan välttämätöntä. Muutaman pakollisen hankinnan olen joutunutkin tekemään ja pari enemmän tai vähemmän tarpeellista, mutta oman elämänlaadun kannalta itselleni olennaista ostosta on tullut tehtyä.

Mitä sitten olen ostanut?

Ensimmäinen pakollinen poikkeama ostamattomuuteen tuli vastaan kesällä, kun juoksukenkäni tulivat tiensä päähän. Olen joskus aiemmin tehnyt sen virheen, että kuvittelin lenkkareiden kestävän yli tuhat kilometria, mutta onnistuin silloin juoksemaan pohkeeni täysin tukkoon, mistä seurasi useamman vuoden ongelmat ja täysi motivaation menetys koko harrastusta kohtaan. Koska elokuun maratonille oli vielä aikaa ja monta lenkkiä edessä ennen sitä, päätin investoida kesälomarahoista uudet juoksukengät. Vanhat eivät siis olleet varsinaisesti rikki, mutta käytännössä käyttökelvottomat, joten soin itselleni omien sääntöjeni vapaan tulkinnan näiltä osin.

Hellekesän seurauksena jouduin myös tekemään (lähes) pakollisen päivityksen kuulokeosastoon. Olin jo parin vuoden ajan lenkkeillyt isot Beats Studiot päässä kesät talvet, ja varsinkin kylmillä ilmoilla ne lämmittivät korvia oikein mukavasti. Kolmenkymmenen asteen helteessä sen sijaan meinasin hukkua niagaraan ja kuolla luurit päässä lämpöhalvaukseen. Tajusin, etten selviä maratonista hengissä, ellen vaihda huomattavasti kevyempiin. Niinpä päädyin ostamaan näppärät Applen Airpodit enkä ole kyllä katunut hetkeäkään. Sorruin myös ilmeisesti auringonpistoksen seurauksena ostamaan itselleni kesätuoksun, joka olkoon Älä osta mitään -vuoteni virallinen synti ja häpeä – suloinen turhake.

Farkkuepisodistani olen jo aiemmin kertonutkin ja valitettavasti jouduin syksyllä jälleen hankkimaan uudet, kun vanhat kuluivat puhki. Tällä kertaa päädyin rajuun ratkaisuun ja ostin housuni H&M:ltä. Kävin kyllä ensin kiertämässä kolme paikallista kirpputoria, mitä en ole tehnyt vuosikymmeniin(!), josko olisin löytänyt niiltä sopivat, mutta yhtään oikean kokoisia tai edes välttävän mallisia ei osunut kohdalle. Koska mikään merkki tai edes korkea hinta ei ole onnistunut takaamaan farkkujen kestävyyttä käytössäni, päätin siirtyä suosiolla halvempiin. Myös parit uudet alushousut jouduin ostamaan, kun vanhoista puuvillaisista alkoi näkyä läpi. Näiden lisäksi lähes kaikki t-paitani ovat kuluneet puhki ja sukkia on jäljellä enää muutamat ehjät, mutta yritän sinnitellä niillä vielä vuoden loppuun asti.

Onnistuneen vuoden päätän matkustamalla jouluksi ja uudeksivuodeksi New Yorkiin. Tämä on samalla 40-vuotislahja itselleni. Ja koska en ole lentänyt enkä autoillut vuosiin, aion tehdä tämän ensimmäisen mannertenvälisen matkani hyvällä omallatunnolla ilman ilmastoahdistusta. Enkä osta tuliaisia, vaan panostan itse kokemukseen.

Ensi vuonna aion jatkaa hyvinkin samaa linjaa ostosten suhteen. Vähän joudun uusia vaatteita hankkimaan rikkinäisten tilalle, mutta mitään ostoslistaa en ole tämän vuoden aikana tammikuuta varten kerännyt. Enkä kyllä oikeasti tarvitsekaan mitään, mitä minulla ei jo olisi.

Huomenna on jälleen Black Friday ja Älä osta mitään -päivä. Kumpaa sinä vietät?

Lyhyt haastatteluni aiheen tiimoilta perjantaina noin klo 10.45 Ylen Radio Suomen Päivässä.

Kuka teki minimalistin housut?

Tällä viikolla on vietetty maailmanlaajuista vaatevallankumousta ja kyselty sosiaalisessa mediassa vaatteidemme tekijöiden perään. Kampanjan tarkoituksena on edistää eettistä vaatetuotantoa sekä herättää keskustelua vaateteollisuuden vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Huhtikuun viimeisen viikon vallankumouksessa muistellaan myös viiden vuoden takaista bangladeshilaisen Rana Plaza -rakennuksen romahdusta, jossa kuoli yli tuhat ja loukkaantui yli kaksituhatta ompelutehtaan työntekijää. Kampanjaan voi osallistua esim. jakamalla kuvan vaatteistaan #whomademyclothes-hashtagillä tai vaikkapa kertomalla lempivaatteensa tarinan. Itse päätin osallistua viikkoon farkkujeni osalta.

Hyvin alkanut Älä osta mitään -vuoteni meinasi päättyä alkuunsa, kun uudet farkut kuluivat perinteisesti haaroista puhki ennätysajassa. Olen kärsinyt samasta ongelmasta jo vuosia ja ollut valmis myöntämään, että vika on todennäköisesti minussa. Joko kävelytyylissä, istumisasennossa, yksien farkkujen taktiikassa, liian paksuissa reisissä tai tavassa kohdella housujani kaupan antamien ohjeiden mukaan. Loppuvuodesta ajattelin kuitenkin varustautua koitokseen hyvin ja marssin paikalliseen Carlingsiin mielessäni yksi missio: tarvitsen farkut, jotka kestävät vuoden. Mielestäni vaatimukseni ei ollut kohtuuton. Teoriani oli, että nykyajan farkuissa mukana oleva elastaani, niin mukavaksi kuin se ne tekeekin, ei kestä kulutusta ja käyttöä samalla tavalla kuin pelkästä puuvillasta valmistettu raakadenim. Kaupan myyjä tuki näkemystäni ja myi minulle japanilaisesta raaka-selvedgestä tehdyt Neuwit.

Neuw Denim on ruotsalaisen Pär Lundqvistin perustama uuden sukupolven merkki, joka pyrkii tuomaan rock’n’rollin ja vastakulttuurin takaisin farkkuihin. Perinteitä kunnioittaen, mutta tuoreella otteella. Neuw ammentaa inspiraatiota Pärin henkilökohtaisesta tuhansien farkkujen kokoelmasta, joka sisältää yli sata vuotta denimin historiaa. Yhdessä australialaisten Stephen Littlen ja Rob Bellin kanssa perustettu brändi sai alkunsa trion tavatessa konferenssissa Hong Kongin yössä heidän työskennellessään Leellä. Neuw sai myöhemmin nimensä Lundqvistin asuessa Brysselissä Nieuwlandstraatilla. Brändi vetosi minuun välittömästi tarinallaan ja tinkimättömyydellään.

Arvata saattaa, että olinkin melko pettynyt, kun uudet housut eivät kestäneet sitäkään vähää kuin aiemmat! Tähän asti elastaanilla terästetyt farkut olivat selvinneet 6-8 kuukauden käytöstä, mutta nämä alkoivat uhkaavasti osoittaa puhkikulumisen merkkejä jo kahden kuukauden käytön jälkeen. Viimeiset kaksi viikkoa olen pelännyt, että yksikin väärä liike saa lopullisesti levikset repeemään. Halusin kuitenkin sinnitellä edes täydet neljä kuukautta mittariin. Vaatevallankumous tuli juuri sopivasti kohdalle ja päätin käyttää tilasuuden hieman epäortodoksisesti hyväksi. Niinpä laitoin maanantaina räjähtäneistä housuistani kuvan instagramiin ja tägäsin kuvaan kampanjan hengessä sekä valmistajan, suunnittelijan että myyjäliikkeen tilit. Myönnän, ettei minua ensisijaisesti ajanut eettisyys vaan vitutus.

Odotukseni kuvan vaikuttavuuden suhteen eivät olleet korkealla. Olin varautunut siihen, että Älä osta mitään -vuodesta huolimatta joudun joka tapauksessa ostamaan itselleni uudet farkut rikkinäisten tilalle. Olin kuullut useamman ystävän suosittelevan Carlingsin omia joutsenmerkin saaneita Karveja, jotka tehdään käsin Turkissa eettisesti kestävissä olosuhteissa luomupuuvillasta. Koska Karvet ovat myös puolet edullisemmat, olin päättänyt luopua yksien farkkujen taktiikasta ja hankkia sittenkin kahdet, jotta voisin käyttää niitä vuorotellen ja saada ne kestämään mahdollisesti edes hieman pidempään.

Vaatevallankumous osoitti kuitenkin voimansa ja parin päivän päästä itse pääsuunnittelija kommentoi kuvaani jakavansa pettymyksen housujen huonosta laadusta ja lupasi korjauksen tai uudet tilalle. Samalla, kun kasuaalisti viestittelimme Lundqvistin kanssa yksityiskohdista, tuli myyjäliikkeestäkin viestiä, että Neuwin kanssa on itseasiassa jo sovittu, että saan uudet housut tilalle, joten tervetuloa käymään! Myyjän mukaan olisivat kyllä kuulemma muutenkin korvanneet housuni, koska ne olivat selvästi pelkän kulumisen lisäksi myös pettäneet sauman kohdasta.

Koska raakadenim ei osoittautunut käytössäni sen kestävämmäksi, päädyin valitsemaan tilalle elastaaniversion samoista farkuista. Myymälässä olivat sitä mieltä, että kyseessä on täytynyt olla maanantaikappale, koska kyseisen materiaalin pitäisi Neuwin mukaan kestää huomattavasti pidempään. Ehkä joskus vielä annan selvedgellekin uuden mahdollisuuden. Päätin myös pitäytyä ajatuksessani kaksien housujen käyttöön siirtymisestä, joten haen vielä huomenna Karvet varahousuiksi. Ne ovatkin sitten ainakin toistaiseksi ainut Älä osta mitään -vuoden rikkeeni. Suurkiitos kaikesta huolimatta sekä valmistajalle että myyjälle maailmanluokan asiakaskokemuksesta!

Kuinka kiinnostunut sinä olet vaatteidesi alkuperästä tai eettisyydestä? Millainen on sinun lempivaatteesi tarina?

Hehkutuksesta huolimatta tämä ei ole markkinointiyhteistyö. Olen ostanut farkkuni ihan itse.

Ihanan kallista

Tunnustan olevani minimalistin lisäksi edelleen parantumaton hedonisti ja hifistelijä. Olen aina rakastanut kauniita, kalliita ja ennen kaikkea toimivia esineitä ja asioita. Minulla on myös taipumusta pitää kalliimpia tuotteita lähtökohtaisesti edullisia parempina. Uskon sen ainakin osittain johtuvan edellisessä kirjoituksessa kuvaamastani taustasta. Jossakin vaiheessa huomasin, että jonkinlaisena vastareaktiona isäni taipumukselle tinkiä aina ja kaikesta, maksoin itse mielelläni jopa ylihintaa, jos koin saavani hyvää palvelua ja oikeasti sellaisia tuotteita, jotka edustivat minulle laatua ja statusta.

Muistan kuinka yliopistolla markkinoinnin professori aina kritisoi meitä suomalaisia siitä, ettei kukaan muu maailmassa kuin impivaaralaiset, halua ostaa kalliimpaa design-tavaraa alennusmyynnistä. Hän oli sitä mieltä, että juuri brändiarvo erottaa jyvät akanoista, ja siitä pitää olla valmis myös maksamaan. Huomaan usein edelleen olevani samaa mieltä. Mitä järkeä on ostaa alennuksella premium-luokan tuotteita, joiden arvosta suuri osa kuitenkin perustuu nimenomaan niiden kalleuteen ja sen mukanaan tuomaan statukseen? Ja vielä ylpeillä sillä, että sainpa halvalla! Jos priimaa on pakko ostaa, pitää siitä mielestäni kyetä maksamaan myös täysi hinta. Tiedän kuulostavani minimalistiksi todennäköisesti hieman ristiriitaiselta, mutta nämä kaksi voimaa minussa taistelee.

Tiedostan makuni kalleuden myös ruokien ja erityisesti juomien suhteen. Jostain kumman syystä se kalliimpi huolella pantu käsityöläisolut, vastajauhettu pienpaahtimokahvi, tuoreen briossin välissä lepäävä hiiligrillillä paistettu kahdesti jauhettu nauta, kauniiseen design-purkkiin pakattu kaurajuoma, parempi sisäfile medium miinus ja vuosia aidossa tammitynnyrissä kypsynyt punaviini tai täysi-ikäinen savuinen viski vain maistuu suussani paremmalta kuin halpuutetut vaihtoehdot. Varmasti laadulla on myös takeita, mutta aavistan, etten selviäsi kaikista sokkotesteistä ainakaan täysin kuivin jaloin. Enkä pidä kuitenkaan itseäni snobina, pystyn syömään hyvällä ruokahalulla myös roiskeläppäpizzan Pirkka-oluen kanssa, jos tarve vaatii. Minimalistina haluan kuitenkin ensisijaisesti pyrkiä korvaamaan määrää laadulla. Tässäkin on vielä pitkä tie edessä, mutta tiedostan vajavuuteni.

Toisaalta osaan usein jo nauraa omalle brändihuoraukselleni ja olenkin alkanut pikkuhiljaa rokottamaan itseäni sitä vastaan. Viime syksynä mm. ostin rakastamieni Happy Socksien sijaan harmaita perussukkia Lidlistä. Koska halvalla sai. Olen myös käyttänyt pitkään kalliiden merkkineuleiden ohella muutamaa jo vuosia sitten H&M:ltä parilla kympillä hankittua neuletakkia, jotka ovat edelleen aivan kuosissa. Myös lempivaatteeni, Jack & Jonesin alennusmyynnin jälkialesta viisi vuotta sitten viidellä eurolla ostettu farkkupaita, on yhä kuin uusi. Ei pienintäkään merkkiä kulumisesta. Sen sijaan vuodenvaihteessa ostamani design-farkut, joiden myyjä lupasi olevan sitä kestävämpää sorttia, ovat jälleen kerran jo haaroista puhki. Kolmen kuukauden käytön jälkeen! Eli se siitä Älä osta mitään -vuodesta. Onneksi annoin itselleni luvan korvata rikkimenevät vaatteet tarvittaessa uusilla. Kävelytyylissäni täytyy olla jotakin pahasti pielessä. Harkitsen fysioterapeuttia, tulisi takuulla halvemmaksikin. Hinta ei siis kuitenkaan oman kokemukseni perusteella kerro välttämättä mitään laadusta ja kestävyydestä.

Vanhana fanaattisena applelaisena olen kuitenkin omasta mielestäni kärsinyt kohtuuttomasti viime syksyisestä valinnasta luopua kokonaan omasta iPhonestani. Päätin tyytyä työsuhde-Honoriin lähinnä sen kahden sim-korttipaikan vuoksi. Toisaalta se oli siinä vaiheessa pakon sanelema ratkaisu, koska tarvitsin mielestäni välttämättä digijärkkärin alkavan Youtube-harrastukseni innoittamana. Syksyn osapäivätyön tuloilla ainut mahdollisuus oli luopua jostakin todellisuudessa tarpeettomasta, tässä tapauksessa siis puhelimesta, jolla onneksi oli vielä jälleenmyyntiarvoa. Sikäli en kadu päätöstäni. Tulen tietenkin käyttämään nykyisen työsuhdepuhelimeni loppuun, mutta uskon, etten jatkossa enää koskaan hyväksy Android-laitteita käyttööni. Mieluummin luovun vaikka henkilökohtaisesta liittymästäni kokonaan ja hankin itse vanhemman iPhonen sekä työ- että vapaa-ajan puhelimeksi.

Toivon kaikesta huolimatta, että tämä kuluva Älä osta mitään -vuoteni auttaa minua saamaan edes hieman etäisyyttä näihin luontaisiin taipumuksiini. Minusta on todella mielenkiintoista nähdä, onko vuosi riittävän pitkä aika muuttamaan ajatteluani oikeasti mihinkään suuntaan. Olen kuitenkin melko varma, että makuni tulee aina olemaan kallis, mutta pyrin jatkossa varmasti kiinnittämään entistä enemmän huomiota pelkän kalliin hinnan ja merkin sijaan oikeasti laatuun. Laadun kokeminenkin on tietysti hyvin subjektiivista, mutta esimerkiksi tuosta Honorista minulla ei ainakaan ole kyllä yhtään mitään hyvää sanottavaa. Tai no, olihan se halpa.

I see God in the instruments
and the mechanisms
that work reliably
–R. Buckminster Fuller