Aika on rahaa

Viime viikolla Minimalistinen kirjoitti rohkeasti rahasta ja omista kulutustottumuksistaan, joten päätin itsekin laittaa aiheesta omat pari senttiäni likoon. Kuten olen kertonut myös minun rahankäyttöni on ollut aiemmin melko holtitonta ja minulla on ollut taipumusta elää yli varojen. Tämä ja siitä aiheutuva ahdistus olivat myös merkittäviä syitä sille, että päätin viime keväänä ryhtyä minimalistiksi. Ja kokemukseni poikkeaa Hennan omasta siinä, että olen todellakin onnistunut laittamaan kuluttamiseni kuriin ja luopumaan kaikista osamaksuista.

Edelleen siis maksan noista vanhoista huonoista tavoistani lainanlyhennystä monta sataa euroa kuukaudessa, mutta olen onnistunut pysymään maksuohjelmassa täysin enkä ole enää tehnyt uusia hankintoja luotolla. Suosittelenkin kaikille, joille rahankäyttö tuottaa päänvaivaa, absolutismia luottokorttien suhteen. Itse saksin omani silpuksi ja tein vakaan päätöksen, etten enää koskaan osta mitään osamaksulla. Sitä mitä en voi ostaa tarvittaessa heti tai johon en malta säästää etukäteen, en tule ikinä saamaan. Ymmärrän tietenkin, että esim. asuntolainassa on todennäköisesti järkeä, jos omistusasuminen tai sijoittaminen kuuluu suunnitelmiisi, mutta itse en aio enää koskaan sellaiseen sekaantua.

Minulla on ollut onni ja etuoikeus tehdä syksyn ajan kolmepäiväistä työviikkoa. Olen saanut myös liiton ansiosidonnaista päivärahaa, joten olen selvinnyt taloudellisesti ihan kohtalaisesti. Tässä on ollut ehdottomasti puolensa. Olen nauttinut suunnattomasti ylipitkistä viikonlopuista ja siitä, että olen voinut käyttää runsaasti aikaa itselleni tärkeisiin asioihin, kuten tämän blogin kirjoittamiseen ja tubettamiseen. Olen myös lukenut paljon ja voinut viettää enemmän aikaa lasten ja ystävien kanssa. Nyt tilanne muuttuu, kun aloitan vuodenvaihteessa jälleen kokopäivätyön. Toimenkuva- ja palkkaneuvottelut ovat vielä hieman vaiheessa, mutta jatkan siis nykyisessä työpaikassani myynnin ja markkinoinnin parissa. Voi olla, että menee jonkin aikaa tottua viisipäiväiseen viikkoon, mutta pyrin jatkossakin mm. ylläpitämään samaa julkaisutahtia blogissa ja youtubessa.

Järjestelyn myötä olen oppinut arvostamaan aikaani entistäkin korkeammalle ja toisaalta mittaamaan myös kustannuksia rahan lisäksi ajassa. Kun vanha imurini hajosi ja pohdin sen korvaamista varrellisella rikkaimurilla, laskin tarkkaan kuinka monta työpäivää tai tuntia se tulisi minulle maksamaan. Toisaalta vanhakin imuri oli vielä korjattavissa, mutta se oli muutenkin melko epäkäytännöllinen nykyisiin asumisolosuhteisiini. Sain onneksi vanhan imurin vielä myytyä, joten uutta ei tarvinnut maksaa kokonaan hartiapankilla. Rikkaimuri on osoittautunut siinä mielessä loistavaksi valinnaksi, että olen imuroinut huomattavasti useammin ja enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta koska kotini on tästä johtuen nykyään aina lähes pölytön, en tarvitse erillistä suursiivousta edes jouluna. Aikaa ja vaivaa voi siis säästää monella eri tavalla!

Laskeskelin tässä myös, että keväällä ottamani laina tulee minulle aivan järjettömän kalliiksi, jos maksan sen pois alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Toisaalta jos lyhennän lainaa vielä reilulla sadalla eurolla enemmän joka kuukausi, saan sen maksettua vuotta nopeammin ja säästän tuhansia euroja korkokuluissa. Tämä maksaa minulle siis noin yhden työpäivän lisää kuukaudessa, mutta toisaalta lyhentää velkavankeuttani huomattavasti. Olen edelleen kuluneen syksyn aikana tehnyt erinäisiä hankintoja suunnilleen vastaavalla summalla kuukaudessa, mutta nyt päätän, että sekin raha on yksinkertaisesti välttämätöntä käyttää lainan maksuun.

Seuraavista kahdesta vuodesta tulee siis näillä näkymin tähän astisen elämäni vaikeimmat älä osta mitään -vuodet! Pyrin laittamaan kaikki mahdolliset ostamiseen liittyvät mieliteot toistaiseksi pitoon. Tiedän kuitenkin jo nyt, että esim. jalassani olevat ainoat farkkuni tulevat hajoamaan hetkenä minä hyvänsä, joten ne on pakko kohta korvata uusilla. Jos joku siis menee rikki, annan itselleni luvan mahdollisuuksien mukaan korvata sen ehjällä. Mutta kaikki muu ostaminen ruokaa ja välttämättömiä kulutushyödykkeitä lukuunottamatta olkoon pannassa.

 

Minimalistin arvot

Olen lähiviikkoina keskustellut useamman ihmisen kanssa siitä, miten heilläkin on elämässään joskus ollut kaikki ulkonaiset puitteet viimeisen päälle kuosissa, mutta silti olennaisin on puuttunut: onnellisuus. Sitä on etsitty kodin, kesämökin ja autojen omistamisesta, puolisosta, työstä, uusista vaatteista, trendikkäästä sisustuksesta, viimeisimmistä vekottimista tai jännittävistä harrastuksista. Ja itsekin olen vielä hiljattain juossut samassa oravanpyörässä 24/7. Mutta ongelma näissä ympyröissä on se, että vaikka juoksisit kuinka nopeasti, olet loppuviimein kuitenkin orava. Ja orava on vain kaunishäntäinen rotta. Tästä rottarallista uloshyppääminen on usein ainut tie tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen. Se voi tarkoittaa eri asioita eri elämäntilanteissa, mutta selvää on, että pelkästään vauhtia lisäämällä huomaa pian vain pyörivänsä hyrrän mukana tai lentävänsä ulos olosuhteiden pakottamana.

Mikä sinulle on oikeasti elämässä tärkeää, mistä haaveilet ja unelmoit, millainen ihminen haluat olla tai minkälaiseksi tulla? Ihminen on onnellinen silloin, kun hän elää tasapainossa omien arvojensa kanssa. Enkä puhu nyt kahvin paahtoasteesta tai muista mieltymyksistä, vaan todellisista pysyvistä arvoista, kuten terveys, ihmissuhteet ja intohimo omaan tekemiseen. Mitkä ovat niitä asioita, jotka saavat sinut nousemaan aamulla lämpimän peiton alta innostuneena uudesta päivästä? Jos oma arki on kaukana näistä ydinarvoista, voi oravanpyörässä juokseminen masentaa lopullisesti.

Haaveilin vuoden alussa lisääväni elämääni minulle tärkeitä asioita ja uskoin aidosti, että sen myötä epäolennaisemmat resurssisyöpöt jäisivät vähemmälle. Käytännössä se ei ollut kuitenkaan aivan niin yksinkertaista. Oikeastaan vasta keväällä, kun oikeasti raivasin elämästäni pois asioita, joihin en enää halunnut käyttää aikaa enkä rahaa, sain tilaa ja mahdollisuuksia oikeasti tärkeiden asioiden tekemiselle. On suorastaan hämmästyttävää, miten paljon ihmisellä on aikaa esim. lukea tai lenkkeillä, kun suurin osa siitä ei kulu rahan perässä juostessa tai Netflixin äärellä.

Olen viimeisen kuukauden ajan kulkenut rikkinäisissa farkuissa, koska ne ovat olleet ainoat housut jotka omistan kotoilucollareiden lisäksi. Housuja yritettiin ommella kuosiin pariinkin otteeseen, mutta ei niistä enää tullut kestäviä, vaan tilanne sen kuin paheni. En halunnut ostaa uusia, ennenkö hankinta on ollut kuukauden ostoslistallani. Eikä minulla oikeastaan ole ollut edes varaa uusiin, koska lempifarkkuni ovat kallista merkkiä, jolle olen vannonut uskollisuutta jo vuosia. Yleensä ne ovat kestäneet käytössäni lähes vuoden, mutta nämä rikkoutuneet olivat vasta kaksi kuukautta vanhat! Kyseistä merkkiä ei myöskään tämän kaupungin kaupoista edes löydy, joten tilanne on ollut äärimmäisen vakava.

Tänään viimein tein päätöksen, että minun on pakko ostaa uudet farkut, joiden tärkein kriteeri on, että ne ovat ehjät. Hinnan tulisi myös olla huomattavasti aiempaa edullisempi. Päätin luopua merkkiuskollisuudesta. Tämä oli jopa kaltaiselleni minimalistille vaikea ja suuri askel. En oikeastaan edes tiedä miksi. Olen jotenkin antanut itseni kuvitella, että olen onnellisempi tai parempi ihminen, jos housuni edustavat tiettyä brändiä. Miten älytön ajatus! Ymmärrän kyllä, että laatu usein maksaa, mutta tässä tapauksessa kallis hinta ei edes ole ollut mikään laadun tae. Marssin kauppaan, jossa oli onnekseni jonkilaiset alennusmyynnit menossa ja löysin edulliset housut, jotka ovat ennen kaikkea ehjät ja vielä oikein hyvän malliset. Tajusin, että on nykyisten arvojeni mukaista ostaa järkevänhintaiset housut, joita aivan oikeasti tarvitsen. En muista milloin viimeksi olisin saanut näin paljon iloa farkkujen ostamisesta.

Näytä minulle kalenterisi ja tiliotteesi, niin kerron, mikä sinulle on oikeasti tärkeää ja mitkä ovat todelliset arkielämän arvosi. Edustavatko ne sitä, millainen ihminen haluat olla?

Älä osta mitään?

Minimalismiin pyrkiminen on usein helpointa aloittaa vanhoja turhia tavaroita karsimalla. Tämä ei kuitenkaan auta, jos yhden poisheittäessään hankkii tilalle kaksi uutta. Ostamisessahan ei sinänsä ole mitään väärää ja joitakin asioita on pakkokin hankkia säännöllisesti. Minimalistina pyrin kuitenkin itse hallitsemaan ostoksiani enkä halua enää antautua kulutushysterian valtaan.

Olen esimerkiksi ottanut käyttöön aloitteleville minimalisteille tyypillisen 30 päivän ostoslistan. Jos haluan ostaa jotakin, laitan sen puhelimen muistiossa olevalle listalle ja perään parasta jälkeen -päivämäärän. Jos vielä kuukauden päästä koen oikeasti tarvitsevani kyseistä asiaa, annan itselleni luvan ostaa sen hyvällä omallatunnolla. Näin opin pikkuhiljaa erottamaan todelliset tarpeet ohimenevistä mielihaluista. Tällä hetkellä omalla ostoslistallani on mm. wokkipannu ja lasten sinne vaatima leivänpaahdin. Aiemmin olisin marssinut välittömästi kauppaan ja ostanut molemmat. Nytkin olen jo katsellut erilaisia vaihtoehtoja ja tiedän millaiset hankin, jos ne vielä kesäkuussa vaikuttavat välttämättömiltä ostoksilta.

Toinen hyvä tapa tavaramäärän hallintaan on luopua jostakin aina, kun jotakin on pakko hankkia. Minulla oli aiemmin taipumusta säilyttää vanhoja sukkia ja alushousuja pahan päivän varalle, vaikka niistä tulvi läpi valoa. Joskus pyykkipäivän aamuna, kun mitään muuta ei ollut sukkalaatikossa jäljellä, oli pakko turvautua rikkinäisiin tai parittomiin yksilöihin. Lopulta päätin ostaa nipullisen uusia ja heitin julmasti kaikki yksinäiset ja elämänkolhimat menemään. Jos turhaa tavaraa on kaapeissa vielä paljon, voi siirtyä järeämpiin aseisiin ja päättää poisto–hankinta -suhteeksi 2:1 tai jopa 3:1. Eli aina kun hankit esim. uuden vaatteen, heität kaksi tai kolme kierrätykseen.

Olennaista on pitää mielessä, ettei tyhjän tilan raivaaminen ja tavarasta eroon pääseminen ole kuitenkaan itsetarkoitus. Tärkeämpää on, että tilalle saa enemmän aikaa ja energiaa, joka vapautuu ylimääräisen omaisuuden järjestelyltä, siivoukselta, ahtaudelta, mielihyväshoppailulta ja turhien ostosten aiheuttamalta huonolta omaltatunnolta. Tämän kaiken vapautuneen kapasiteetin voi sitten suunnata siihen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Omiin unelmiin ja tavoitteisiin pääsemiseen, ihmissuhteisiin ja rakkauteen, luovuuteen ja hyvinvointiin. Siitä minimalismissa on ennen kaikkea kysymys.