Marraskuun digimalismipeli

Viime vuonna pelattiin porukalla 30 päivän minimalismipeliä, jossa hävitettiin tarpeettomia tavaroita joka päivä kasvavassa määrin. Moni on pelannut samaa peliä monta kierrosta sen jälkeenkin yksin tai yhdessä. Tänä vuonna ajattelin haastaa ainakin itseni vielä vaikeampaan peliin – kuukauden digipaastoon eli kokonaiseen marraskuuhun ilman sosiaalista mediaa! Vaikka olen tähänkin mennessä rajoittanut omaa somen käyttöä, kuluu siihen edelleen silti helposti useita tunteja viikossa. Pyrin itse käyttämään säästyneen ajan kirjoittamiseen sekä podcastien ja videoiden tekemiseen. Kokonaan en siis digilaitteita hylkää, mutta addiktoivan kuluttamisen sijaan haluan luoda enemmän itse. Joudun myös työni puolesta jonkun verran päivittämään sisältöä eri somekanaviin, mutta kaikilta omilta tileiltäni kirjaudun ulos. Poistan myös sovellukset puhelimesta. Whatsappilla minuun saa edelleen yhteyden, mutta siitäkin otan ilmoitukset kokonaan pois. Vastaan kyllä, kun ehdin.

Ja tietenkin haastan sinut mukaan peliin #zerowasteoftime -hengessä! Olen melko varma, että jokainen lukija tietää ainakin toisinaan hukkaavansa aikaa turhaan sosiaalisen median selaukseen. Eikä se ole mikään ihme, sillä kaikki nuo käyttäjien tietoja lähinnä mainostuksen kohdistamiseen käyttävät palvelut on nimenomaan suunniteltu synnyttämään riippuvuutta ja pitämään meidät koukussa mahdollisimman pitkään. Jos paasto tuntuu täysin tarpeettomalta, suosittelen luettavaksi Nyt.fi:n artikkelia Addiktion algoritmi. Ethän ole kuin alkoholisti tai tupakoitsija, joka uskottelee itselleen, että voisi kyllä lopettaa, jos vain haluaisi? Kokeile ja mittaa samalla oman addiktiosi syvyys.

Mikäli täysin someton elämä vuoden pimeimpään aikaan tuntuu kuitenkin täysin mahdottomalta, voit lähteä mukaan kevennetyllä versiolla. Tässä muutama vaihtoehto:

  1. Algoritmittomat aamut – älä tartu puhelimeen tai avaa tietokonetta ennenkö olet poistunut aamulla kotoa töihin tai muihin päivän rientoihin.
  2. Illat ilman internettiä – älä käyttä nettiä iltaisin kotona ollenkaan.
  3. Työteho täysille – jätä työajalla sosiaalinen media täysin rauhaan.
  4. Kilinätön kuukausi – ota puhelimesta kaikkien sosiaalisen median sovellusten ilmoitukset ja muut kilahdukset pois päältä.
  5. Pelkkää pulinaa – poista puhelimesta kokonaan kaikki sosiaalisen median sovellukset ja käytä sitä sen sijaan soittamiseen.

Tai voit tietenkin soveltaa täysin oman itsellesi parhaiten sopivan haasteen. Olennaista on rajoittaa sosiaalisen median käyttöä sen verran radikaalisti, että huomaa eron nykytilaan. Kuukauden jälkeen voi sitten miettiä, haluaako vähentää jatkossakin puhelimen ja muiden älylaitteiden parissa vietettyä aikaa. Onnistunutta digipaastoa voimme juhlia yhdessä Pohjanmaan minimalistimiitissä ja pikkujoulussa, tervetuloa mukaan!

Koska en siis marraskuussa pääse jakamaan sisältöjäni sosiaaliseen mediaan itse, toivon että sinä, joka et paastoa, teet sen puolestani. Tietysti vain, jos koet, että ajatuksistani voisi olla hyötyä tai iloa muillekin.🖤

Minimalismipelin selviytyjät

Marraskuun 30 päivän #minimalismipeli on omalta osaltani pelattu ja hämmentävän pitkälle pysyin itsekin mukana. Päivä 19 jäi hieman vaiheeseen, mutta yhteensä hävitin 177 asiaa. Tähän lukuun sisältyy kyllä myös noin 60 postit-lappua.

Mitä sitten jäi jäljelle? Yhteensä 572 asiaa. Tässä listaus kaikesta, mitä omistan. Muistutan kuitenkin, ettei minimalismissa ole kysymys tavaroiden laskemisesta, vaan turhasta luopumisesta.

Olen laskenut parilliset asiat yhtenä esim. sukat ja kengät. Kiinteästi paikallaan olevat virta- ja muut johdot olen sisällyttänyt laitteisiin kuuluviksi, mutta laturit laskenut erikseen. Pinoittain laskin mm. lasten värikynät ja ponnarit sekä ruuvit ja nippusiteet. Tuotteen nimessä olevat linkit johtaa myyntisivuille, kuvauksessa olevat linkit omiin instagram-kuviini.

Huonekalut ja sisustus (44)

Vekottimet (31)

Vaatteet ja asusteet (80)

Kengät (10)

Muut tekstiilit (43)

  • 1 tuplaleveä peitto
  • 2 tyynyä
  • 3 aluslakanaa
  • 3 pussilakanaa
  • 6 tyynynliinaa
  • 3 lasten peittoa
  • 3 lasten tyynyä
  • 3 lasten pussilakanaa
  • 3 lasten tyynynliinaa
  • verhokappa
  • 6 pyyhettä
  • reissupyyhe bambua
  • 2 käsipyyhettä
  • 2 laudeliinaa
  • 4 keittiöpyyhettä

Keittiö (183)

  • Moccamaster kahvinkeitin
  • KitchenAid blenderi ja varakannu
  • Fiskars All Steel paistinpannu
  • Sarpaneva pata
  • Hario V60 Buono vesipannu
  • kaksi kattilaa
  • lasivuoka
  • 6 matalaa lautasta, 6 syvää lautasta, 6 leipälautasta, 6 jälkiruokakulhoa
  • 4 lasilautasta, 2 syvää lautasta
  • 6 juomalasia
  • 8 hillopurkkia(yms.) juomalaseina
  • 2 jalallista juomalasia
  • 8 mukia
  • 2 viskilasia
  • 2 kuohuviinilasia
  • 2 punaviinilasia
  • 2 valkoviinilasia
  • 8 haarukkaa, 6 veistä, 8 lusikkaa
  • 10 pikkulusikkaa
  • 10 paria syömäpuikkoja
  • 3 kauhaa
  • 3 lastaa
  • 2 keittiöpihdit
  • vispilä
  • 4 mittalusikkaa
  • korkkiruuvi, pullonavaaja, säilyketölkinavaaja
  • pizzapyörä
  • 4 keittiöveistä
  • sakset
  • juustohöylä
  • voiveitsi
  • 2 raastinta
  • lävikkö
  • 3 muovirasiaa
  • salaattikulho
  • muovikulho
  • 3 piparimuottia 140
  • jääpalamuotti
  • suppilo
  • alumiinifoliorulla, leivinpaperiarkkeja, kelmurulla, pakastepussirulla
  • teesihti
  • bambuvispilä ja -lusikka
  • kahvipurkki ja mittalusikka
  • suodatinpusseja
  • 8 vesipulloa (lähinnä koristeena)
  • 4 coasteria
  • viinipullo kaulimena
  • patalappu ja -kinnas
  • leikkuualusta
  • tiskiharja
  • tiskirätti
  • keittiösieni
  • astianpesuaine
  • paketillinen patapataa
  • laatikollinen astianpesukoneen tabletteja
  • esiliina

Hygienia (35)

  • suihkupesuaine
  • lasten shampoo ja hoitoaine
  • käsisaippua
  • hammasharja ja tahna
  • 3 lasten hammasharjaa ja 2 tahnaa
  • kasa ponnareita
  • partahöylä ja -vaahto
  • partakone ja laturi
  • trimmeri ja laturi
  • deodorantti ja edt
  • pumpulipuikkoja
  • kynsileikkurit
  • aurinkorasva, thaimaalainen tiikeribalsami, Bepanthen, liukuvoide
  • kuumemittari, laastareita, rakkolaastareita, puhdistusaine, kondomeita
  • särkylääkettä, Rennietä, monivitamiinitabletteja

Siivous ja pyykkäys (31)

Muuta (115)

  • Orbitkey 2.0 avainlenkki avaimineen
  • Bellroy korttilompakko kortteineen
  • 2 silmälasit
  • 2 aurinkolasit
  • 2 silmälasikoteloa
  • Re-Kånken mini reppu
  • Urban Kraft duffelilaukku
  • Matkalaukku/trolley
  • Pesupussi
  • Marimekko kangaskassi
  • 3 kangaspussia
  • State Bicycle Co. Montecore 2.0 fiksipyörä
  • pyörän lukko
  • pyörän pumppu
  • työkalupakki: vasara, 6 ruuvimeisseliä, 3 kiintoavainta, 3 kuusioavainta, rullamitta, jakoavain, sivuleikkurit, ilmastointiteippiä, nippusiteitä, ruuveja, puukko, taskulamppu
  • sytkäri
  • käsiraudat
  • käsipainot
  • foamroller
  • tennispallo
  • vastuskuminauha
  • vaaka
  • riippuva lokerikkohylly lasten vaatteille
  • 3 vakuumipussia lasten petivaatteille
  • 22 henkaria
  • lasten pallo
  • lasten värikynäpaketti
  • pino piirrustuspaperia
  • Monopoly-peli
  • Hiirenloukku-peli
  • Uno-kortit
  • 6 Field Notes muistivihkoa
  • 2 Moleskine muistikirjaa
  • kuulakärkikynä
  • 2 kuivamustekynää
  • 3 lyijykynää
  • 2 pakettia paristoja
  • pussillinen kumilenkkejä
  • teippirulla
  • lahjapaperirulla
  • lahjanarurulla
  • 9 muovitaskua papereille
  • nippu kirjekuoria
  • 4 korttia/kirjettä
  • valkoinen taustakangas

Marraskuun 30 päivän minimalismipeli

Jälleen on kuukausi vaihtunut ja vuosi lähenee loppuaan. Marraskuu on erittäin hyvä kuukausi 30 päivän minimalistipelin pelaamiseen, mikäli et ole sitä vielä koskaan kokeillut. Tai vaikka olisitkin, mutta tavaraa pyörii edelleen nurkissa liikaa.

Ideana on hävittää joka päivä turhia tavaroita seuraavasti: ensimmäisenä päivän yksi, toisena päivänä kaksi jne. Aluksihan peli on naurettavan helppoa, mutta vaikeutuu kyllä joka päivä rajusti. Poistettavat tavarat voi lahjoittaa, myydä tai kierrättää asianmukaisesti.

Peliin kannattaa haastaa mukaan joku ystävä tai perheenjäsen, koska kilpailu on aina kilpailu! Sääntönä on, että puoleenyöhön mennessä tavarat pitää olla hävitettynä. Voit tietysti myös kerätä niitä isomman kasan vaikkapa pahvilaatikkoon tai säkkiin ja toimittaa kerralla eteenpäin. Voit osallistua haasteeseen myös facebook-tapahtumassa ja twitterissä tai instagramissa #minimalismipeli -tunnisteella.

Yhteensä tavaroita kertyy 465 kappaletta mikä on jo niin iso määrä, että itseltäni ainakaan tuskin enää edes löytyy niin montaa. Minulta on muutaman kerran kysyttykin kuinka monta tavaraa omistan ja lupasin laskea ne vasta sitten, jos minulla on todella tylsää. Synkkenevä marraskuu sopinee tähän tarkoitukseen parhaiten, joten lupaan kuukauden aikana ainakin laskea kaikki omistamani tavarat, vaikka niitä ei hävitettäväksi asti enää löytyisikään. Kokoan alle listan kaikesta, minkä hävitän sekä toisen listan kaikesta mikä jää jäljelle. Aloitan itse tämän ja huomisen osalta heittämällä pois kolmet täysin puhkikuluneet sukat.

1. rikkinäiset sukat

2. kahdet rikkinäiset sukat

3. kolme sohvatyynyä

4. kaksi kirjaa ja pari dvd:tä

5. viisi kännykkä/kamerajalustahärpäkettä

6. sattuneesta syystä luovun hiustenkuivaajasta ja erinäisista hiustuotteista

7. yhdet rikkinäiset farkut, juoksupaita, vuosia vanha villapaita jota on pidetty ehkä kolmesti, pari kauluspaitaa ja kahdet bokserit

8. vanhat lakanat ja vanhoja pyyhkeitä

9. myin lattiavalaisimen ja latasin sen sisään uudet hehkulamput, pahvilaatikoita

10. – 13. myin iPhonen, laturin ja kuulokkeet. Poistin postit-lappuja lakikirjan välistä ainakin 60 kpl. Joo tiedän, tää ei enää ehkä ole ihan sääntöjen mukaan kilpailemista.

14. yhdeksän vanhaa korttia, kolmet lasten nappikuulokkeiden varatulpat, pari pesuaineenloppua siivouskomerosta

15. Napue Gin -pullon pahvilaatikko, 2 paritonta olutlasia, pyykinpesu- ja huuhteluaineen jämät (en enää käytä), kenkienpesuhammasharja, 2 nappia, partakoneen suojapussi, 2 alkon kestokassia, substral-paketti, 3 pahvirasiaa

16. kuulokkeiden suojapaketti, 3 kiintoavainta, 12 fillarin osaa (mm. jarrut!)

17. ylimääräiset kynsileikkurit, 7 kuusioavainta (ikea ftw!), 6 johtoa, 3 minigrip-pussia

18. syömäpuikot, 8 käyttämätöntä tiskirättiä, keittiösieni, keittiöpihdit, uikkarit, villakangastakki, 3 jääkaappimagneettia, kahvinkeittimen kestosuodatin, kahvinkeittimen puhdistusaineen käytin pois

19. lasten suihkusaippuan jämät, nahkainen rannekoru, kampa, keittiöpyyhe, henkari, kaulahuivi

Lähde: The Minimalists