Minimalismia ihmissuhteisiin

Tämä on teksti on julkaistu aiemmin nimellä ”onko meillä joku ihmissuhde?” edellisessä blogissani 1.8.2016

Olen jo muutaman vuoden ollut sitä mieltä, että en ainakaan tässä elämänvaiheessa etsi tai oikeastaan edes kaipaa itselleni perinteistä parisuhdetta. Olen niin naiivi, että uskon sellaisten suhteiden mahdollisuuteen, joissa ei olla pariutumisen tarpeesta tai pelkästä tottumuksesta, vaan puhtaasti vapaasta tahdosta, koska suhde tuottaa syvää iloa molemmille osapuolille. Tällainen ihmissuhde on mielestäni jotain paljon enemmän, kuin ”pelkkä” parisuhde.

Usein kuulee sanottavan, että rakkaus ei ole tunnetta vaan ennen kaikkea tahtoa asettaa toisen etu omansa edelle, ja olen oikeastaan samaa mieltä. Jotenkin puhtaimmillaan tämä näyttäytyy ainakin omassa elämässä suhteessa lapsiini. Rakastan heitä ja pyrin tekemään kaikkeni heidän eteensä, vaikka se olisikin omasta mukavuudesta pois. En väitä olevani siinä kovin taidokas, mutta kutsuvat minua silti #superisi:ksi.

Ihmissuhderintamalla sen sijaan kaipaan nimenomaan sellaisia suhteita, joissa ei tarvitse rakastaa. Suhteita, jotka eivät perustu tarveharkintaan, vaan ovat jotakin sellaista, mikä on elossa ainoastaan siksi, että kaksi ihmistä ja universumi ovat jotenkin kauniilla tavalla linjassa. Tällainen suhde toimii vähän samalla tavoin, kuin pitkäkestoiset ystävyyssuhteet. Vaikka välillä ei nähtäisi tai edes oltaisi missään tekemisissä, kaikki jatkuu siitä, mihin viimeksi on jääty, kun seuraavan kerran kohdataan. En tarkoita kuitenkaan, että tällainen suhde olisi jotenkin pelkällä friendzonella, vaan se voi sisältää kaikki rakkaussuhteen elementit. Tai ainakin lupauksen niistä. Ajoitus ei välttämättä osu aina kohdalleen, jolloin suhde, joka voisi olla hyvinkin syvä, jää platoniseksi tai pinnalliseksi, ainakin toistaiseksi.

Tällaisessa ihmissuhteessa voi kuitenkin vapaasti ilmaista toiselle, kuinka ihana hän on tai kuinka paljon hänestä välittää, ilman että tarvitsee miettiä yhteistä jääkaappia, asuntolainaa tai arjen jakamista. Mielestäni tällainen aikuisten ihmissuhde ei perustu siihen, että toisesta tarvitaan ylipäätään mitään, vaan siihen, että toisen kanssa on kaunista ja rakentavaa jakaa juuri käsillä olevat hetket tässä ja nyt. Ihmissuhdetta ei myöskään tarvitse olla koko ajan määrittelemässä tai pohtimassa mihin se johtaa ja millä aikataululla. Voi olla, että tällainen suhde ottaa jossain vaiheessa myös perinteisen parisuhteen muodon, sitä en kiellä. Mutta mielestäni on täysin mahdollista, että näin ei ikinä käy, ja silti kyseinen ihmissuhde voi olla erittäin pitkäikäinen, jopa läpi elämän kestävä.

Edellä olevasta johtuen, en myöskään usko ihmissuhteen päättymiseen. Tai siis minusta on suunnaton sääli ja onnettomuus, jos joskus parisuhteen muodossa ollut ihmissuhde halutaan lopettaa kokonaan, kun erotaan. Jotenkin on musta todella kamalaa ajatella, että yhteiset hetket tai jopa vuodet halutaan vain unohtaa ja pyyhkiä pois ikäänkuin olemattomiksi. Voiko pahemmin enää heittää hukkaan omaa ja toisen aikaa ja elämää? Itse ainakin haluaisin olla väleissä kaikkien kanssa, joita kohtaan olen elämäni aikana mitään tuntenut. Kaikkien kohdalla tämä ei tietysti vain yksinkertaisesti ole mahdollista ja silloin on pystyttävä päästämään irti ja mentävä eteenpäin.

Edelleen minusta tuntuu, että minulla on joitakin tällaisia puhdasta iloa tuottavia ihmissuhteita olemassa enkä kyllä muunlaisia enää kaipaakaan. Oletko sinä konmarittanut ihmisiä elämästäsi?

Minimalistin arvot

Olen lähiviikkoina keskustellut useamman ihmisen kanssa siitä, miten heilläkin on elämässään joskus ollut kaikki ulkonaiset puitteet viimeisen päälle kuosissa, mutta silti olennaisin on puuttunut: onnellisuus. Sitä on etsitty kodin, kesämökin ja autojen omistamisesta, puolisosta, työstä, uusista vaatteista, trendikkäästä sisustuksesta, viimeisimmistä vekottimista tai jännittävistä harrastuksista. Ja itsekin olen vielä hiljattain juossut samassa oravanpyörässä 24/7. Mutta ongelma näissä ympyröissä on se, että vaikka juoksisit kuinka nopeasti, olet loppuviimein kuitenkin orava. Ja orava on vain kaunishäntäinen rotta. Tästä rottarallista uloshyppääminen on usein ainut tie tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen. Se voi tarkoittaa eri asioita eri elämäntilanteissa, mutta selvää on, että pelkästään vauhtia lisäämällä huomaa pian vain pyörivänsä hyrrän mukana tai lentävänsä ulos olosuhteiden pakottamana.

Mikä sinulle on oikeasti elämässä tärkeää, mistä haaveilet ja unelmoit, millainen ihminen haluat olla tai minkälaiseksi tulla? Ihminen on onnellinen silloin, kun hän elää tasapainossa omien arvojensa kanssa. Enkä puhu nyt kahvin paahtoasteesta tai muista mieltymyksistä, vaan todellisista pysyvistä arvoista, kuten terveys, ihmissuhteet ja intohimo omaan tekemiseen. Mitkä ovat niitä asioita, jotka saavat sinut nousemaan aamulla lämpimän peiton alta innostuneena uudesta päivästä? Jos oma arki on kaukana näistä ydinarvoista, voi oravanpyörässä juokseminen masentaa lopullisesti.

Haaveilin vuoden alussa lisääväni elämääni minulle tärkeitä asioita ja uskoin aidosti, että sen myötä epäolennaisemmat resurssisyöpöt jäisivät vähemmälle. Käytännössä se ei ollut kuitenkaan aivan niin yksinkertaista. Oikeastaan vasta keväällä, kun oikeasti raivasin elämästäni pois asioita, joihin en enää halunnut käyttää aikaa enkä rahaa, sain tilaa ja mahdollisuuksia oikeasti tärkeiden asioiden tekemiselle. On suorastaan hämmästyttävää, miten paljon ihmisellä on aikaa esim. lukea tai lenkkeillä, kun suurin osa siitä ei kulu rahan perässä juostessa tai Netflixin äärellä.

Olen viimeisen kuukauden ajan kulkenut rikkinäisissa farkuissa, koska ne ovat olleet ainoat housut jotka omistan kotoilucollareiden lisäksi. Housuja yritettiin ommella kuosiin pariinkin otteeseen, mutta ei niistä enää tullut kestäviä, vaan tilanne sen kuin paheni. En halunnut ostaa uusia, ennenkö hankinta on ollut kuukauden ostoslistallani. Eikä minulla oikeastaan ole ollut edes varaa uusiin, koska lempifarkkuni ovat kallista merkkiä, jolle olen vannonut uskollisuutta jo vuosia. Yleensä ne ovat kestäneet käytössäni lähes vuoden, mutta nämä rikkoutuneet olivat vasta kaksi kuukautta vanhat! Kyseistä merkkiä ei myöskään tämän kaupungin kaupoista edes löydy, joten tilanne on ollut äärimmäisen vakava.

Tänään viimein tein päätöksen, että minun on pakko ostaa uudet farkut, joiden tärkein kriteeri on, että ne ovat ehjät. Hinnan tulisi myös olla huomattavasti aiempaa edullisempi. Päätin luopua merkkiuskollisuudesta. Tämä oli jopa kaltaiselleni minimalistille vaikea ja suuri askel. En oikeastaan edes tiedä miksi. Olen jotenkin antanut itseni kuvitella, että olen onnellisempi tai parempi ihminen, jos housuni edustavat tiettyä brändiä. Miten älytön ajatus! Ymmärrän kyllä, että laatu usein maksaa, mutta tässä tapauksessa kallis hinta ei edes ole ollut mikään laadun tae. Marssin kauppaan, jossa oli onnekseni jonkilaiset alennusmyynnit menossa ja löysin edulliset housut, jotka ovat ennen kaikkea ehjät ja vielä oikein hyvän malliset. Tajusin, että on nykyisten arvojeni mukaista ostaa järkevänhintaiset housut, joita aivan oikeasti tarvitsen. En muista milloin viimeksi olisin saanut näin paljon iloa farkkujen ostamisesta.

Näytä minulle kalenterisi ja tiliotteesi, niin kerron, mikä sinulle on oikeasti tärkeää ja mitkä ovat todelliset arkielämän arvosi. Edustavatko ne sitä, millainen ihminen haluat olla?