Toinen tuotantokausi

Täytän viikon päästä neljäkymmentä. Jos elän tilastoihin verrattuna optimistisesti kahdeksankymppiseksi, alkaa puolet elämästä olla takana. Ensimmäinen puolikas on ollut hyvin myönteinen ja täynnä monenlaisia elämänvaiheita, joista jokainen on järjestään tuntunut aina edellistä mieluisammalta. Viimeinen kymmenen vuotta huipentuu tulevana lauantaina, kun uskallan vihdoinkin lähteä elämäni ensimmäiselle maratonille. Vuosia olen siitä haaveillut, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa luottavainen, että se on oikeasti mahdollista. Tavoitteena on ensisijaisesti selvitä hengissä ja ylittää maaliviiva omin jaloin, mutta jonkinlainen aikatavoitekin takaraivossa tikittää. Jännittää kuin ripulitautista oravaa, mutta olen optimistinen onnistumisen suhteen. Sen jälkeen juhlinkin selviytymistä ja syntymäpäivää koko ensi viikon.

Toiselle kaudelle minulla ei ole oikeastaan mitään erityisen suuria odotuksia. Olen hyvin tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni, vaikka haaveilenkin edelleen enenevässä määrin elämäni rakkaudesta, muutosta Helsinkiin. Kuten olen aiemmin kertonut, minulla on taipumusta elämäntyyliin, jossa on aina jokin projekti käynnissä. Minimalismin myötä olen koittanut opetella suhtautumaan myös näihin jatkuviin tavoitteisiin maltillisemmin. Sen seurauksena myös blogin kirjoittaminen ja tubettaminen on jäänyt vähemmälle. Tarkoitus on kuitenkin jatkaa edelleen molempia, mutta ilman aikataulupaineita tai suurempia päämääriä. Onko sinulla mielessä jokin minimalismiin liittyvä aihe tai kysymys? Vastaan mielelläni.

Joka kesäinen itsensä keräily ja aurinkokennojen latailu on tänä vuonna onnistunut vähäisestä kesälomasta huolimatta mainiosti suloisten säiden siivittämänä. Pakko myöntää, että huokaisin kyllä jo helpotuksesta, kun helteet viimein hellittivät. Silti olen alkanut haaveilla ensi kesänä vuokraavani talon Espanjasta koko heinäkuun kesälomani ajaksi. Kaksi ensimmäistä viikkoa vietän lasten kanssa ja jälkimmäisen puolen itsekseni. Tervetuloa käymään! Joulua olen muuten ajatellut tänä vuonna juhlia New Yorkissa. Saan pitkästä aikaa kunnolliset veronpalautukset ja päätin toteuttaa Ameriikan matkan nyt, ettei se jää kokonaan pelkäksi ikuiseksi unelmaksi. Olkoon vaikka syntymäpäivälahja itselleni. Kymmeneen vuoteen en olekaan lentänyt, joten sallin itselleni nämä reissut hiilijalanjäljestä huolimatta hyvällä omallatunnolla. Tässähän näitä projekteja nyt sitten jälleen onkin.

Meillä oli muuten mitä mainioin minimalistimiitti heinäkuussa Helsingissä. Osallistujia oli kymmenkunta ja saimme huomaamatta kulumaan seitsemän tuntia (!) leppoisan jutustelun merkeissä. Tulevana sunnuntaina minimalistimiitti myös Turussa ja parin viikon päästä Tampereella, tervetuloa mukaan! Missä muualla sinä haluaisit kokoontua minimalismin merkeissä?

Vuosi minimalismistani

Vuosi sitten sähköpostiini kilahti mailia entisen minimalismi.fi -blogin kirjoittajalta Joona Luostariselta. Hän oli lähettänyt ilmeisesti kaikille vanhoille lukijoilleen ehdotuksen, jossa ilmoitti luopuvansa blogistaan ja toivoi, että joku ottaisi siitä kopin. Joona ei ollut enää vuoteen kirjoittanut aiheesta ja oli halukas luovuttamaan bloginsa kaikkine materiaaleineen parhaan tarjouksen tekevälle. Ajatus kolahti minuun heti. Muistin kuinka paljon minua oli ärsyttänyt viisi vuotta aiemmin, kun löysin Joonan blogin ja ensimmäinen ajatukseni oli ”voi miksi en tehnyt tätä itse”! Olin kuitenkin lukenut minimalismista ensimmäisen kerran jo vuosia aiemmin Leo Babautan ja Colin Wrightin blogeista ja onnistunut karsimaan henkilökohtaiset tavarani lähes sataan jo syksyllä 2010. Sittemmin myös Joshua Fields Millburnin ja Ryan Nicodemuksen perustaman The Minimalists -blogin myötä olin haaveillut minimalistiksi ryhtymisestä. Toteutus oli jäänyt kuitenkin puolitiehen ja palkkaluokan noustessa oli maksimalismi vienyt minut täysin mennessään.

Tällä kertaa en aikonut toistaa virhettäni. Nyt ajoitus sopi täydellisesti, olinhan juuri minimalisoinut käytännössä koko elämäni kuluneen kuukauden aikana. Näin edessäni elämäni tilaisuuden. Matkassa oli kuitenkin mutka. Minimalismi.fi oli myytävänä. Ja minä olin työtön, vailla aavistustakaan siitä, mistä ja milloin seuraavan kerran saisin minkäänlaisia tuloja. Puristin kuitenkin kasaan tarjouksen, johon uskoin maksimissaan pystyväni. Kuulemma parempiakin tarjouksia oli jo jätetty, mutta päätös oli vielä tekemättä. Tulin siihen tulokseen, että omani ei taida mennä läpi, joten olin jo luopumassa leikistä. Kunnes tajusin, että eihän minun missään nimessä kannata hypätä jonkun toisen saappaisiin, kun omissakin on kyllä tilaa. Päätin aloittaa tämän oman minimalismiblogin täysin puhtaalta pöydältä. Arvelin, että vuodessa saan kasaan suunnilleen samankokoisen lukijakunnan, mitä Joonankin blogin mukana olisi tullut. Ja toisaalta minulla oli aikaa ja mahdollisuus harrastaa, joten mikäli lukijoita ei kiinnostaisi, en tippuisi korkealta. Arvioini osui oikeaan.

Minimalismi.net -blogissa on ollut ensimmäisen vuoden aikana keskimäärin noin 3 000 kävijää kuukaudessa ja näyttökertoja on yhteensä lähes 90 000. Se on noin viisi kertaa enemmän kuin mitä uskalsin kuvitella. Elokuussa aloittamani tubettaminen on edennyt hitaammin, mutta Youtube-kanavallakin on kuitenkin jo 300 tilaajaa ja videoilla näyttökertoja yli 24 000. Olen ihan tyytyväinen. Suomenkieliselle minimalismisisällölle on selvästi kysyntää, joten tarkoituksena on jatkaa samaan malliin.

Minimalistin vuoteen on mahtunut paljon. Aloitin yhtä aikaa blogin kanssa kehittämisasiantuntijakoulutuksen ja sen myötä uuden työn, josta tuli heti mieluisa ja vuoden vaihteessa myös kokoaikainen. Syksyn synketessä pelattiin porukalla marraskuun minimalismipeliä ja pääsin eroon viimeisistäkin ylimääräisistä tavaroista. Kohta voisi jälleen olla aika koluta kaapit sillä silmällä, josko jotakin turhaa on päässyt kevään mittaan kertymään. Älä osta mitään -vuosi on onnistunut erinomaisesti enkä ostanut edes toisia farkkuja, vaikka edellisessä bloggauksessa niin suunnittelin tekeväni. Toistaiseksi jatketaan yksien housujen taktiikalla. Ja nythän näyttää olevan niin kesäisää, että kohta pärjää shortseilla. Yhden poikkeuksen tein ostolakkoon ja hankin parvekkeelle kesäpediksi ison ilmapatjan. Se toimii myös lasten sänkynä viikonloppuisin, toistaiseksi tosin vielä sisätiloissa. Muutamat aurinkoiset päiväunet patjalla nukkuneena en kadu, että tein lakkooni poikkeuksen.

Tällä hetkellä etsin itselleni ennen kaikkea toimivia päivittäisiä kirjoitusrutiineja. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kirjoittaa liuskan verran joka päivä, mutta aluksi riittää muutama rivikin. Tammikuun helvetinviikolla kirjoittaminen sujui mainiosti, mutta jäi sitten sydäntalven synkkyydessä kuitenkin vähemmälle. Pyrin jatkossa siihen, että kirjoittaminen joka ilta kello kahdeksan olisi yhtä luonnollista ja pakollista kuin töihin meneminen joka aamu kello kahdeksan. Olen onnistunut tavoitteessa vaihtelevasti, mutta edellytyksiä tavanmuodostamiselle on. Välillä on täytynyt pitää vapaapäivä tai pari, kuten töistäkin, mutta toisinaan flow on vienyt mukanaan, ja tekstiä on syntynyt joskus jopa useampi sivu kerrallaan. Mitä rutiininomaisemmaksi jokailtainen kirjoittaminen tulee, sitä matalammaksi aloituskynnyskin jää. Eihän sitä joka aamu töihin lähtiessäkään tarvitse erikseen miettiä, olisiko tänään riittävästi inspiraatiota liikahtaa. Tai jos tarvii, on aika vaihtaa töitä.

Blogin yksivuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestän huomenna klo 15.00 kesämökinrannasta elämäni ensimmäisen Youtube LIVEn. Voit seurata sitä tästä tai osallistua kommentoimalla ja esitämällä kysymyksiä täällä.